AAAAAAA – eli raskausviikot 4-6
Viikko 4 – Apua, apua, apua
Ihanan, pitkän ja juhlahumuisen elokuun jälkeen tein raskaustestin ja tulos oli yli vuoden odotuksen jälkeen positiivinen. Sushit jäi syömättä ja yöunet hyvin vähiin. T otti asian jostain syystä ensimmäisen viiden minuutin jälkeen tosi rauhallisesti ja ehdin jo miettiä, että ymmärsikö se sittenkään mitä olin kertonut. Testiä seuraavana aamuna se kuitenkin ilmoitti, että hänestä olisi parasta että ei nyt alettaisi muuttaa isompaan asuntoon vaan tekisimme kaksiomme ruokailusyvennyksestä lastenhuoneen. Asia selvä, meille tulisi keittiöbaby.
Olimme myös päättäneet että kerrotaan muille vasta sitten kun ollaan ensimmäisen kolmanneksen yli. Tämä hyvä aikomus lensi romukoppaan jo ensimmäisenä päivänä, kun sukujuhlissa menimme ravintolaan syömään ja jouduin pyytämään uudelleenjärjestelyjä tarjoiluihini. Ikävä kyllä äitini ei millään ottanut lähteäkseen niin, että olisin saanut jutella tarjoilijan kanssa kahdestaan ja minun oli pakko möläyttää sitten äidille myös. Vannotin että hän ei saa kertoa uutista eteenpäin, joten seuraavana päivänä sainkin onnittelut vain tädiltäni ja isäpuoleltani (”no kyllä sä mut tiedät”, no niin teidänkin).
Näin koko viikon painajaisia keskenmenosta ja oikeastaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta. Mieli kävi ylikierroksilla ja oli tosi vaikea luottaa pelkkään hyvään onneen kun jotain on toivonut jo pitkään.
Vinkki – älä lue lapsettomuudesta kertovaa kirjaa alkuraskauden aikana (tai koskaan, jos et halua ahdistua ihan ylipäätään)
Viikko 5 – Apua, apua, zzz
Panikointi jatkui, mutta sai kivaa vastapainoa kaiken alleen peittävästä lötköydestä. Väsytti, etoi, oli nälkä muttei tehnyt mieli mitään. Sitten kun vähän söi niin väsytti taas. Kun heräsi, pystyi panikoimaan vain sen aikaa että nukahti uudelleen.
Tässä vaiheessa kiitin onneani siitä, että meillä on hyvin aktiivinen koira, joka ei pysy housuissaan ilman säännöllistä lenkkeilyä, minkä vuoksi jouduin lähtemään happihyppelylle vasten mitään mielitekoa. Olo kuitenkin parani aina lenkkien jälkeen eikä ulkona äänikirjoja kuunnellessa mielessä pyörinyt kauheasti mikään pelottava.
Vinkki – Vaikka miten ärsyttäisi ja väsyttäisi, kuuntele vanhempien tieteenharjoittajien neuvoja ja mene sinne ulos ihan oikeasti koska se auttaa.
Viikko 6 – tuleeko mun koko loppuelämä olemaan pelkkää nukkumista?
Väsymys alkoi hiertää jo omia hermoja. Tuntui että millekään muulle ei jää aikaa kun koko ajan vaan pitää nukkua (ei siksi että haluaisi, vaan siksi, ettei voi muutakaan). En ole ikinä ollut mikään nukkuja, haluaisin aina valvoa yöllä pitkään ja puuhastella omiani kun kaikki muut nukkuu, ja toisaalta haluaisin myös aina herätä aikaisin etenkin vapaapäivinä, jotta on mahdollisimman monta tuntia aikaa viettää niitä. Vaan nyt ei auttanut muu kuin nöyrtyä ja nukkua posottaa all day every day. Erityisesti tuntui aika epäreilulta, kun raskaus oli vielä niin alussa, että mitään konkreettista vauvaa ei vielä tuntunut olevan, ja silti se imee jo kaikki mehut.
Huono olo (ja todennäköisesti se että en nukkumiseltani vaan ehtinyt syömään koskaan) aiheutti painon laskemista. Nurinkurinen olo, kun yhtäkkiä mahtuukin vaatteisiin joita ei ole voinut aikoihin käyttää, samalla kun henkisesti on varautunut kauhulla kasvamaan valtavasti myös muualta kuin vatsasta.
Vinkki – Usko siihen, että olo kyllä piristyy, ja kun vielä väsyttää, niin nuku. Ja ulkoile, koska se freesaa.