Vauvan uni jakaa mielipiteitä

Kun olen vauvavuoden aikana hakenut netistä kokemusperäisiä vinkkejä vauvan unihaasteisiin, olen aina törmännyt ristiriitaisiin, usein vastakkaisiinkin ohjeisiin. Neljän kuukauden hulinoiden aikaan yhdet ohjeet sanoivat että tiheä herääminen tarkoittaa sitä että vauva on ensinnäkin nälkäinen ja toisaalta vielä niin pieni, että tarvitsee paljon läheisyyttä. Syötä tiheästi ja odota: vaihe menee kyllä ohi. Toiset ohjeet taas neuvoivat, että nyt on aika alkaa tukea vauvan itsenäisiä nukahtamistaitoja tai muuten vaihe jää päälle kuukausiksi.

Kun meidän tilanteemme ei kahden viikon jälkeen parantunut yhtään, aloin kannattamaan jälkimmäistä ajattelutapaa. Keskeistä oli myös se, että vauvan yölliset imuhalut eivät selvästikään olleet kaikki nälkää: hän puklaili yöpukunsa märäksi ja pissasi vaipat täyteen. Kaikki tämä korjaantui kun aloin rajoittaa vauvan yösyömistä. Minulle oli selvää, että kyse on siitä, ettei vauva osannut rauhoittua ja nukahtaa muuten kuin maitoa imien. Kun tämä assosiaatio oli purettu, yöt parantuivat merkittävästi.

Kun sitten kuuntelin muutama päivä sitten Onnenkuplia-podcastin unta käsittelevää jaksoa, huomasin triggeröityväni. Jakson vieras uniohjaaja Catarina Aminoff (Happymilkmama) nimittäin antoi ymmärtää ettei tissiassosiaatiota oikeastaan ole olemassa. Hän myös kannatti perhepetiä, vauvan nukkumista samassa huoneessa vanhempien kanssa mahdollisimman kauan ja ylipäätään vanhemman läsnäoloa vauvan nukahtamisessa. Tunsin piston sydämessäni. Olenko huono äiti, kun siirsin vauvani nukkumaan omaan huoneeseensa jo puolen vuoden iässä? Samalla kuitenkin kokemuksesta tiedän, että tämä siirto paransi koko perheen unia ja oli siis meille oikea.

Onneksi podcastin toiseen unijaksoon oli valittu osin erilaisia näkemyksiä kannattava uniohjaaja Teija Kautto (Uneksija). Hänen esille tuomansa seikat tuntuivatkin kolahtavan hyvin kohdalleen omien kokemuksieni kanssa. Kautto puhui siitä, miten varhainen itsenäisten unitaitojen tukeminen auttaa koko vauvavuonna ja pehmentää erilaisten kehitysvaiheiden nukkumiseen aiheuttamia haasteita. Juuri tämä on oma kokemukseni.

Ymmärrän toisaalta, jos Kauton näkemykset triggeröivät jotakuta toista. Onkin hirveän tärkeää – ei vain unta koskien vaan kaikissa vanhemmuuden ratkaisuissa – että vanhemmat löytävät ja saavat toteuttaa sellaisia toimintatapoja, jotka kokevat paitsi toimiviksi myös itselleen ja omalle vanhemmuudelleen oikeiksi.

Voin lämpimästi suositella Onnenkuplien uni-aiheita. Erilaisten näkemysten lisäksi tunnin pituisissa jaksoissa on rutkasti käytännön vinkkejä vauvojen uneen!