Aikaisten aamujen kirous – ja miten me sen taltutimme
Ah, vauvamme täytti juuri 10 kuukautta ja hän nukkuu! Kellon ympäri nukkumisen etappi itse asiassa paukahti reilu viikko sitten ja viime yönä vauva koisaili 13 tuntia putkeen. Kerroinkin viime tekstissä siitä, miten saimme levottomien öiden vaiheen rauhoitettua tuoliunikoululla. Jäljelle jäivät kuitenkin aikaiset aamut (vauva heräsi aamuun 4.30-5.30), mikä onkin yleinen unikoulun seuraus.
Koska vauva ei suinkaan herännyt aamuisin hyväntuulisena – vaan täysillä karjuen – tulkitsin kyseessä olevan yliväsymyksen. Päätin siis ensi tarttua siihen: lyhensin kaikkia valveillaoloaikoja ja laitoin vauvan iltaisin aina vain aikaisemmin nukkumaan. Lopulta vauva nukkui 18-05, mutta heräsi silti aamuisin itkien ja haukotellen.
Olin lukenut, että pistäytyminen voisi auttaa aikaisiin aamuihin, mutta jotenkin vieroksuin sen käyttöä. Vauvallani on aika kova itku, joten pelkäsin etten tunnista paniikki-itkua protesti-itkusta. Eikä vauvan itkun kuunteleminen tietenkään koskaan kivaa ole. Mietin sitäkin vaihtoehtoa, että vain hyväksyisin sen, että meillä herätään viideltä ja menisin itse ajoissa nukkumaan.
Eräänä iltana vauva sitten heräsi poikkeuksellisesti klo 22.30 karjumaan, eikä rauhoittunut. Olen kyllä aiemminkin kuullut vauvan huoneesta välillä iltaisin itkuja, mutta ne ovat rauhoittuneet nopeasti itsekseen. Nyt itku ei kuitenkaan rauhoittelullakaan talttunut, joten päätin aloittaa ex tempore pistäytymisen. Poistuin vauvan huoneesta, laitoin sekuntikelloon yhden minuutin ja kun itku ei sinä aikana laantunut, menin huoneeseen rauhoittelemaan. Laitoin käden vauvan kyljelle ja sanoin hyvää yötä ja poistuin huoneesta. Laitoin sekuntikelloon seuraavaksi 2 min. Vauva hiljeni ennen kuin se ehti täyttyä.
Seuraavana aamuna vauva heräsi karjumaan klo 4.30 ja jatkoin pistäytymistä. Aloitin suoraan kahdesta minuutista, mutta huuto hiljenikin ennen sitä. Sitten se taas alkoi ja hiljeni. Seisoin lopulta sekuntikellon kanssa vauvan huoneen ulkopuolella tunnin, mutta pistäydyin vain kerran, koska itku aina vaimeni. Sääntönä siis oli, että jos itkuun tulee 5 sekunnin tauko, aloitan laskemisen alusta. Vauva nukahti lopulta klo 5.30 ja heräsi aamuun 7.45. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän oli herätessään hyväntuulinen – ja niin oli muuten äitikin!
Toisena aamuna heräsin vauvan parkaisuun klo 5.45, mutten ehtinyt edes saada sekuntikelloa käteen, ennen kuin vauva hiljeni. Vauva heräsi klo 6.40. Tajusin, että olin edellisenä iltana laittanut hänet vähän liian myöhään nukkumaan, kun päivärytmi näistä uusista heräämisajoista oli vähän hakusessa. Laitoin siis tällä kertaa vauvan ajoissa nukkumaan.
Kolmantena aamuna vauva heräsi klo 7.30. Sitä ennen en kuullut huoneesta mitään. Vauva oli koisaillut 13 tuntia, eli aikainen nukkumaanmenoaika kannatti.
Olen aivan äimistynyt, miten nopeasti pistäytyminen vaikutti. Olen myös erittäin tyytyväinen, että aamut pitenivät näin paljon, sillä kohta on edessä kellojen siirto, joka taas vähän sekoittaa pakkaa. Kaikki epäilykseni pistäytymisunikoulua kohtaan ovat myös hälvenneet. Aion käyttää sitä tulevaisuudessakin ensimmäisenä, jos vauva tarvitsee unillaan rauhoittelua. Kun ensimmäisenä aamuna kuuntelin vauvan itkua oven takan tunnin ajan, opin nimittäin tulkitsemaan sitä paremmin. Se itku, jota olin luulllut paniikiksi, olikin vain voimakasta protesti-itkua, joka laantui nopeasti. Tämä onkin itselleni avain itkun tulkintaan: keskeistä ei ole se, miten kovaa itku on, vaan miten kauan se kestää.