Huoh.
Mikähän siinä on, että juuri kun julkisesti kehuu, että vauvan nukkumisessa on mukava vaihe, iskee kunnon takapakki. Vauva on nyt siis 9 kuukautta, ja pari viikkoa sitten alkoi yöheräily. Aikaisemmin helposti kahdeksan tunnin unipätkiä nukkunut vauva alkoi heräillä tunnin, parin välein ja lisäksi vaatia paljon tyynnyttelyä. Käsittääkseni tällainen unitaantuma on tyypillinen 8-10 kuukauden iässä ja parin yön jälkeen huomasin että hampaitakin on vielä tulossa, joten ymmärrettäävähän tuo on.
Kaiken tämän päälle meidän elämämme oli tuolloin yhtä isoa muutosta. Perheemme muutti toiselle puolelle palloa ja matkalla pysähdyimme kahdesti. Vauva siis joutui viikon sisään nukkumaan neljässä eri paikassa. Ja perillä odotti vielä monen tunnin aikaero. Kaiken tämän keskellä en halunnut käyttää mitään varsinaisia unikoulumetodeja vaan ajauduimme itse asiassa monen kuukauden takaisiin tapoihin: imetin vauvan uneen useamman kerran yössä. Hiukan hirvitti, tarkoittaako tämä kaikkien itsenäisten unitaitojen unohtamista.
Kun olimme asettuneet uuteen kotimaahan, päätin tehdä korjausliikkeen. Vauva nukkui onneksi kaikkien katkojenkin keskellä heräämättä puoleen yöhön. Siispä menin itse pian vauvan jälkeen nukkumaan (ja olin niin sippi, että nukahdinkin heti). Kun vauva sitten puolilta öin heräsi, olin saanut useamman tunnin unipätkän ja jaksoin olla johdonmukainen. Olin kerta kaikkiaan päättänyt etten imetä ennen aamuviittä. Sinnikkyyttä ja uskoa se kyllä vaatikin, sillä vauva protestoi ankarasti. Lopulta nukahtamiseen ilman imetystä ei mennyt kuin 45 minuuttia, mutta vauvan itku keskellä yötä on kyllä aina koetus. Onneksi vauva nukkui tämän jälkeen aamuviiteen.
Kun yöt saatiin korjattua, menivät päiväunet rikki. Vauva heräsikin yhtäkkiä aamuun ensin klo 5.30, sitten 4.30 ja tänä aamuna jopa 3.30. Kyse oli varmasti yliväsymyksestä, mitä yritin korjata erilaisin kikoin oikein minkään auttamatta. Muutaman yön jälkeen vauva onneksi sinnikkäiden ponnistelujen jälkeen nukahti aamulla uudelleen ja päivä alkoi vasta seitsemältä. Tänään kokeilin sitä, että laskin hänet syötön jälkeen nukkumaan omaan sänkyynsä enkä ottanut viereeni kuten tavallisesti. Vauva nukahti röyhtäyksen saattelemana petiinsä ja koisaili siellä kahdeksaan. Ehkä tästä tuleekin meille uuni normaali.
Vielä yksi koetus on ollut nukahtamisaikojen piteneminen. Vauva nukahti ennen kaikkea tätä sekoilua helposti sekä päivä- että yöunille omaan sänkyynsä. Viime viikkoina nukahtamisesta on kuitenkin tullut huutokonsertti. Monena päivänä tuntui, ettei vauva rauhoittunut millään, enkä oikein osannut tulkita haluaako vauva minun olevan huoneessa vai tarvitseeko hän tilaa nukahtamiseen. Kokeilin siis kaikkea näiden väliltä. Onneksi pisimmilläänkään nukuttamiseen ei mennyt puolta tuntia kauemmin, mutta emotionaalisesti on hyvin raastavaa, kun kaikille unille mennään huudon saattelemana. Nyt tässäkin on jo nähtävissä valoa tunnelin päässä. Tällä hetkellä nukuttamistoimintani on vakiintunut: unirutiinien jälkeen toivotan lapselle kauniita unia ja poistuin huoneesta. Jos (tai viime aikoina poikkeuksetta kun) vauva alkaa itkeä, odotan noin minuutin ja menen sitten huoneeseen. Sanon shh shh, nostan hänet makuulle (koska hän on aina seisomassa pinnasängyn laitaa vasten), autan tutin käteen, sanon vielä shhh shh ja poistun huoneesta. Tällä metodilla nukutusaika on lyhentynyt 5-15 minuuttiin.
Nyt olemme viimein pääsemässä kiinni vanhaan rytmiin, jossa vauva menee nukkumaan seitsemän ja kahdeksan välissä ja herää puoli kuuden aikaan syömään, minkä jälkeen hän nukkuu vielä seitsemään. Jos herää ennen viittä, hän rauhoittuu nopeasti takaisin uneen. Vauva on selkeästi nälkäinen tuolloin puoli kuudelta, joten en halua jättää syöttöä kerrasta pois. Seuraava tavoitteeni on kuitenkin alkaa pikku hiljaa hilata tuota syöttöä myöhemmäksi.
Ja mitä tästä kaikesta opittiin: jäätäviä takapakkeja ja sekoiluvaiheita tulee, mutta onneksi paluu lähtöruutuun oli lyhyt. Kun vauva on oppinut nukahtamaan itsenäisesti, taito ei katoa mihinkään vaikka unitaantuma välillä tilannetta sotkisikin.