Lily

Unipäiväkirja

isokarhu

Ne hulinat

Huoh. Meillä on hulistu nelisen viikkoa sekä päivällä että yöllä, mutta erityisesti yöllä. Huoh. Tämä on ehdottomasti vauva-ajan tähän asti raskain vaihe. Kun vauva oli reilun kolme kuukautta, 2-4 tunnin öiset unipätkät vaihtuivat 1-2 tuntiin, usein jopa alle tunnin tirsoihin. Päiväunisykli puolestaan lyheni vähän alle tunnista 35 minuuttiin. Ensihätään asiaa googlailtuani näytti, että vertaistukisuosituksia on kahdenlaisia: toiset sanovat, että koita vain sinnitellä tämä aika läpi vanhoin niksein, 2-6 viikon päästä helpottaa. Toiset taas sanoivat, että nyt on aika opettaa lapsi nukahtamaan itsenäisesti tai hulinat jäävät päälle kuukausiksi.

Kuten edellisessä tekstissä kerroin, ehdin juuri opettaa vauvan nukahtamaan illalla itsenäisesti ennen kuin hulinat toden teolla iskivät. Yöllä minulla ei kuitenkaan ollut voimavaroja tehdä heti samaa. Sen sijaan valitsin vanhoin keinoin sinnittelyn: jatkoin imettämällä nukuttamista öisin ja annoin itseni nukahtaa samaan. Parin viikon päästä tympäännyin sitten täysin paitsi jatkuvaan heräilyihin myös yösyöpöttelyn sivuvaikutuksiin: lapsi saattoi keskellä yötä olla pukluistaan tai pissasta aivan märkä tai sitten kipristellä vatsavaivoissa.

En kuitenkaan halunnut tai jaksanut aloittaa varsinaista unikoulua vaan päädyin pidentämään syöttövälejä. Aloitin kolmesta tunnista: jos lapsi heräsi alle kolmen tunnin päästä ruokailusta, yritin rauhoittaa hänet muilla keinoin kuin syöttämällä. Tämä oli sen verran rankkaa (lapsi jaksoi huutaa tissin perään, samaan aikaan kun minä väsyin nopeasti rauhoitteluun) että päädyin pian lyhentämään välin kahteen tuntiin. Oi’oin myös sen verran, että annoin lapsen edelleen nukahtaa syöttöön, silloin kun häntä syötin, vaikka tämä on kaikkien ohjeiden vastaista.

Näiden oikomisten vuoksi tiesin kyllä että tuloksia pitää odottaa pidempään. Varsinkin kun minulla tapahtui lipsumista. Yhden viikonlopun päädyin palaamaan vielä vanhoihin tapoihin, koska miehen vanhemmat lapset olivat meillä, enkä halunnut herättää heitä vauvan itkulla. Heti sen viikonlopun jälkeen päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja ottaa johdonmukaisemman linjan. Pidin tiukasti kiinni kolmen tunnin ruokailuväleistä enkä antanut vauvan nukahtaa syöttöön. Öisin yritin olla reagoimatta liian nopeasti vauvan itkuun ja näin auttamaan häntä rauhoittumaan itse. Pyrin myös itse menemään aikaisin nukkumaan, jotta jaksan rauhoitella vauvaa yöllä. Huomasinkin pian lapsen rauhoittuvan entistä nopeammin. Hän heräsi välillä edelleen tiheästi, mutta rauhoittui nopeasti. Öihin mahtui myös ainakin yksi kolmen tunnin unipätkä. Rauhoittelukoulu on edelleen käynnissä, raportointia on siis luvassa lisää myöhemmin!

Eniten minua on hulina-aikaan auttanut – sekalaisten univinkkien lisäksi – erityisesti kaksi asiaa: mainitsinkin jo edellä aikaisen nukkumaanmenon. Joinakin iltoina olen jopa mennyt nukkumaan samaan aikaan lapsen kanssa, seitsemän aikaan. Tällä tavoin olen jaksanut paremmin pysyä yöllä itse rauhallisena lasta rauhoittaessani. Tämä on toiminut minulla paremmin kuin päiväunien nukkuminen, kun nekin ovat vauvalla hulinoista vähän sekaisin. Se on toisaalta tarkoittanut luopumista omasta ajasta iltaisin. Olen kuitenkin ajatellut, että uhraamalla muutaman viikon iltavapaat, saan vastapainoksi paremmat yöunet useiksi kuukausiksi, jopa vuosiksi. Toiseksi olen ottanut todella iisisti. En vaadi itseltäni mitään ekstraa. Olen hoitanut yöt tähän asti pääosin yksin ja antanut miehelleni unirauhan, koska hän on jo valmiiksi hirveän huono nukkuja (ja hän on kyllä toisessa huoneessa nukkumisesta huolimatta herännyt joka yö lapsemme itkuun). Vastapainoksi olen sitten antanut miehen ottaa päävastuun kotitöistä ja tehnyt niitä itse vain silloin kun minulla on energiaa. Muutaman kerran viikonloppuisin olen kyllä tyrkännyt aamulla vauvan miehen hoivaan ja jatkanut itse vielä unia.

Ainakin toistaiseksi olen myös osannut mennä illalla nukkumaan ilman ahdistusta tulevasta yöstä. Olen yrittänyt ottaa tutkivan asenteen ja ajatella että tämä raskas vaihe on tutkimusmatka vauvani uneen. Täytyy kyllä myöntää, että öisin tätä tutkivaa asennetta on huomattavasti vaikeampi tavoittaa…

Avainsanat: , ,
Perhe Lapset Vanhemmuus
isokarhu

Näin opetin vauvani nukahtamaan itse

Vauvan ensimmäisten kolmen kuukauden aikana minusta tuntui täysin utopistiselta ajatus siitä, että vauva voisi nukahtaa iltaisin jotenkin muutoin kuin syömällä. Tai että hän voisi nukahtaa omaan sänkyynsä. Sen sijaan, että olisin kokeillut mitään muuta metodia kuin imetystä, kehitin erilaisia tyynyin tuettuja asentoja, joissa pystyin itse nukahtamaan mukavasti imettäessä. Tämä toimi hyvin, kunnes vauvan ollessa vajaat kolme kuukautta, muutimme vauvan isän kotimaahan. En tiedä, ovatko tyynyt täällä erilaisia vai vauva kasvanut, mutta  aloin pian herätä öisin sellaiseen tunteeseen että joku sahaa kättäni olkavarresta irti.

Samaan syssyyn osui muutama levottomampi yö (varmaankin kolmen kuukauden tiheän imun kausi) ja päätin aloittaa ensimmäisen unikoulun. Käytin yhdistelmää hyssyttely-taputtelu-metodista ja syliin sänkyyn -unikoulusta. Jos hyssyttely-taputtelu ei ole tuttu, kannattaa tutustua siihen vaikkapa tämän videon avulla. Syliin sänkyyn metodista voi lukea esimerkiksi täältä.

Samalla loin vauvalle unirutiinit. Olin aiemmin vierastanut rutiinien luomista, koska se tuntui minusta niin työläältä. Sitten luin jostakin oppaasta, että rutiinit kannattaa itse asiassa juuri pitää lyhyinä, ja innostuin. Tällaiset meidän iltarutiinimme ovat nyt:

  • Syöttö
  • Vaipanvaihto
  • Hyvät yöt isälle
  • Menemme hämärään makuuhuoneeseen, jossa kohina päällä
  • Sanotaan hyvää yötä peilin edessä ja laitetaan valot pois
  • Lasken vauvan sängylle, laitan kapalopussin päälle ja tutin suuhun jos vauva valittaa
  • Luen unilorun ja silitän poskea
  • Pidän vauvaa sylissä kehtoasennossa ja laulan tuutulaulun
  • Lasken vauvan sänkyynsä, silitän poskea ja toivotan hyvää yötä
  • Jään sängyn jalkopäähän tarkkailemaan
  • Jos vauva juttelee tai vain valittaa unta hakiessaan, en tee mitään
  • Jos vauva valittaa hieman hädissään korjaan tuttia ja jos se ei auta, taputan kylkeen tai pepulle ja hyssytän kunnes hän rauhoittuu
  • Jos vauvan itku yltyy, nostan syliin ja rauhoitan siihen ja lasken sänkyyn nukahtamaan

Aloitin metodin hyödyntämisen noin kuukausi sitten. Ensimmäisellä kerralla vauva aloitti huudon välittömästi ja nostin hänet useaan otteeseen sängystä. Meni lopulta kuitenkin alle puoli tuntia, että hän nukahti. Tässä auttoi se, että oli vasta alkuilta, olin itse virkeä ja minun oli helppo pysyä rauhallisena. Vaikka vauva huusi välillä lohduttomasti, en kokenut epätoivoa, koska ajattelin, että seuraan tätä metodia ja sen avulla hän kyllä lopulta nukahtaa. Ja niin nukahtikin. Samalla kun vauvan kyvyt nukahtajana kehittyivät, kehittyi minun luottamukseni hänen kykyihinsä. Ensimmäisinä iltoina varasin kuulokkeet ja podcastin kuunneltavaksi, mutta muutaman päivän päästä se oli jo turhaa koska nukahtamisaika oli lyhentynyt 5-10 minuuttiin.

Pikku hiljaa myös vauvan unille meno alkoi aikaistua. Menimme pitkään nukkumaan kello yhdeksän, mutta nyt vauva menee nukkumaan klo 19-19.30. Nykyään vauva nukahtaa alle viidessä minuutissa. Hän kaipaa usein edelleen hieman rauhoittelua sängyssä, mutta minun tarvitsee harvoin enää nostaa häntä syliin. Muutaman kerran vauva on nukahtanut aivan itsenäisesti,niin että minun on tarvinnut vain laskea hänet sänkyyn.

Toivoin tietysti, että tämä kaikki heijastuisi vähempinä yöheräämisinä, mutta valitettavasti kehitys ei ollut näin suoraviivainen. Vauva ei rauhoitu yöllä yhtä helposti kuin illalla. Tähän vaikuttaa varmasti osaltaan se, että hulinat alkoivat pian sen jälkeen kun olin opettanut hänet nukahtamaan ilman ruokintaa. Olen toisaalta iloinen, että hulinoista huolimatta vauva osaa nukahtaa edelleen helposti itse iltaisin. On helpottavaa, että vaikka yöt ovat edelleen varsin rauhattomia, illat ovat ainakin rauhallisia. Öitä varten minun piti sitten aloittaa oma rauhoittelukoulunsa, josta kerron pian lisää.

Avainsanat: ,
Perhe Lapset Vanhemmuus