Vanhemmuus on siitäkin mielenkiintoista aikaa, että se nostaa pintaan muistoja omasta lapsuudesta ja omien vanhempien ratkaisut näkee uudessa valossa. Minulla on hyvin lämpimät muistot omasta lapsuudestani. Varsinkin äitini on muistoissani itse turvallisuus, ja on ihanaa katsoa vierestä millainen mummo hän on lapselleni. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen ja minusta on vain terveellistä miettiä, mitä voi oppia omien vanhempiensa kasvatustavoista.

Äitini kasvatuspsykologiaan on kuulunut vahvasti piilottaminen ja salaa poistuminen. Olen perheemme kuopus ja ehkä siitä syystä jäin useammaksi vuodeksi nukkumaan isäni ja äitini sänkyyn. Vanhempieni täytyi aina aamuvarhaisella lähteä maatilan töihin ja siksi minä heräsin joka aamu yksin sängystä. Muistan, että erityisesti äidin poissaolo harmitti minua kovasti lapsena. Välillä yhdeksän vuotta vanhemman siskoni piti pidellä minua, etten juossut äidin perään navettaan. Sen sijaan, että äitini olisi esimerkiksi jo illalla valmistanut minua aamuiseen pettymykseen, hän poistui aina hiljaa minun nukkuessani. Ymmärrän toki äitiäni: oman lapsen pettymys on itsellekin kipeä tilanne ja sitä haluaa kaikin tavoin välttää. Toisaalta pettymyksiin valmistaminen ja pettymyksen hetkellä lapsen tukeminen on yksi suurimmista kasvatuksellisista lahjoista, joita vanhempi voi antaa. Monissa tilanteissa olenkin mielestäni saanut vanhemmiltani paljon tukea elämän pettymysten käsittelyyn lapsesta lähtien. Vanhemman poissaolon aiheuttama pettymys vain on ollut poikkeus tästä.

Olen huomannut, että omakin kasvatukseni on vaistomaisesti ohjautunut pettymyksien välttelemiseen ja sitä toimintaa haluan aktiivisesti muuttaa. Olen siis nyt alkanut antaa lapseni nukahtaa täysin itsenäisesti iltaisin. Iltarutiinien jälkeen lasken hänet sänkyynsä, toivotan hyvää yötä ja lähden reippaasti huoneesta. Aiemmin olen näkyvän poistumisen sijaan jäänyt huoneeseen lapsen näkymättömiin ja poistunut hiljaa vasta hänen nukahdettuaan. Olen tajunnut, että tämä on juuri omien vanhempieni käytöksen toistamista. En halua huijata vauvaani nukahtamaan itse vaan haluan hänen todella tajuavan olevansa nukahtamisen hetkellä yksin huoneessa ja oppivan rauhoittumaan itsekseen. Haluan myös, että hän tietää vanhempien olevan viereisessä huoneessa, valmiina tarvittaessa tukemaan häntä.

Ne pari iltaa, jotka olen uutta metodia toteuttanut, ovatkin menneet hyvin, vauva on jäänyt tyytyväisenä nukahtamaan itsekseen makuuhuoneeseen. Viimeiset pari yötä olemme olleet reissussa ja olosuhteiden pakosta nukkuneet samassa sängyssä. Parina ensimmäisenä yönä jäin turvallisuussyistä odottamaan makuuhuoneeseen vauvan nukahtamista: lapsi on kova kierimään ja pelkäsin hänen tyynyblokkereista huolimatta unta hakiessaan kierähtävän alas sängystä. Toisena yönä vauva heräsi minun lähtemisen ääniini ja alkoi itkeä. Silloin toteutin (sitä mitenkään suunnittelematta) ensimmäistä kertaa pistäytymisunikoulun periaatteita: menin toivottamaan vauvalle hyvää yötä samoin sanoin kuin aina iltaisin toivotan ja lähdin heti huoneesta. Kuulin oven läpi vauvan itkun, laskin hitaasti viiteen ja menin taas toivottamaan hyvää yötä. Poistuin huoneesta ja kuuntelin taas oven takana vauvan itkua. Aloin hitaasti laskea ja ajattelin että päästyäni kymmeneen, menen taas huoneeseen, mutta ennen tätä vauva hiljeni. Nyt kolmantena yönä laskin vauvan vuoteeseen, hän kääntyi kyljelleen ja rauhoittui heti.

Tarinan opetus, niin kuin minä sen näen: on hyvä olla tietoinen eri nukutusmetodeista, jotta ne voi ottaa käyttöön nopeastikin. Ja toisaalta, terve kriittisyys omaa ja muiden toimintaa kohtaan ei koskaan ole pahitteeksi.

Nyt kun vauva on piirun päälle seitsemän kuukautta, seuraa sekalaisia huomioita hänen unestaan.

Ehdin jo edellisessä postauksessa julistaa yösyötöt loppuneiksi, mutta aivan näin helposti homma ei mennyt. Pian tekstin julkaisun jälkeen vauva heräsi muutamana peräkkäisenä yönä kolmelta, eikä rauhoittunut tutilla. Koska en ollut tehnyt varsinaista päätöstä yösyöttöjen lopettamisesta, syötin hänet. Vauvan näläntarve ei onneksi kuitenkaan ole tästä tihentynyt. Viime yönä vauva taas söi ensimmäisen kerran vasta puoli kuudelta. Jossain vaiheessa minun on siis tehtävä päätös yösyöttöjen lopettamisesta ja mietittävä valmiiksi strategia yöllistä toimintaa varten. Kokemukseni mukaan on hyvä päättää etukäteen mitä öisin herätessään tekee, koska tokkurassa on vaikea tehdä järkeviä suunnitelmia. Jostakin luin, että yösyötöstä voisi päästä eroon puskemalla syöttöaikaa eteenpäin puolella tunnilla per yö. Jos meille vakiintuu jokin yösyöttöaika, aion ehdottomasti kokeilla tuota.

Iloinen asia on se, että 8-9 tunnin unisykli alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus (vaikka toki poikkeusöitäkin edelleen on). Kertakaikkista luksusta. Yksi olennainen tekijä tässä on varmasti ollut se, että olen ollut aiempaa tiukempi nukkumaanmenoajan suhteen. Vauhdikkaiden päivien vuoksi nukkumaanmeno on kesäaikaan aina venynyt 9-10 välille, mutta nyt olen yrittänyt olla laittaa vauvan nukkumaan tiukasti kahdeksalta. Tämä tarkoittaa hieman aiempaa ylösnousua, aiemman  yhdeksän sijaan nousemme aamulla kahdeksan aikaan. Sen kuitenkin kestää kun palkinnoksi saa yhtenäisemmät yöunet.

Tänään kokeilin puolestaan ensi kertaa jättää vauvan nukahtamaan yksin makuuhuoneeseen. Vauva on kyllä viimeiset neljä kuukautta nukahtanut omassa sängyssään, mutta olen aina jäänyt (piiloon) makuuhuoneeseen ja poistunut vasta kun hän on nukahtanut. Jotenkaan en ole uskaltanut jättää vauvaa aivan yksin. Luin juuri, että tässä on vaarana se että eroahdistuksen puskiessa päälle 8-10 kk iässä, vauva alkaa vaatia että huoneessa ollaan koko ajan hänen nukkuessaan. Vauvat ovat kuulemma tarkkoja aistimaan piilossakin olevan vanhemman läsnäolon. Vauvan jättäminen yksin makuuhuoneeseen unta etsimään on itselle yllättävän iso askel, mutta ainakin ensimmäisen ilta on mennyt hienosti, vauva nukahti äänettä.

Todettakoon vielä tässä irrallisten unihuomioiden tekstissä, että päiväunet ovat meillä varsin sekaisin. Onneksi se ei tunnu vaikuttaneen yöuniin. Olemme siirtymässä kaksista päiväunista kolmiin, mikä tuntuu sekoittaneen koko pakan. Olen viime aikoina mennyt päiväunissa hyvin vauvantahtisesti, mikä on tarkoittanut sitä, että päiväunien kestot ovat vaihdelleet paljon. Olen aiemmin ollut hyvin tarkka siitä, että vauva nukkuu päivässä yhdet pitkät (ainakin 1,5 tunnin) unet, mutta nyt sekin on jäänyt. Oman osansa tähän soppaan tekee sekin, että olemme paljon liikkeellä, joten säännöllistä päivärytmiä on vaikea luoda. Jos olisimme päivät kotona ja vauva nukkuisi molemmat unet sisällä, tekisin meille tarkan rytmin ja näkisin enemmän vaivaa päiväunien rajaamiseen tai pidentämiseen. Tällä hetkellä itselle on kuitenkin niin tärkeä päästä ulos kodista, että tiukka päivärytmi saa odottaa.