Pistäytyminen <3

Pistäytyminen, mikä ihana nukutusmetodi! Kerroinkin viime tekstissä, miten saimme pistäytymisellä taklattua 10 kk ikäisen aikaisten aamujen kierteen. Sen jälkeen on ollut loogista jatkaa pistäytymistä myös muuten päivän aikana, jos vauva ei meinaa nukahtaa tai herää liian aikaisin.

Olen siis aiemmin suhtautunut pistäytymiseen erittäin suurella varauksella. Olin kokeillut sitä pari kertaa, mutta päätynyt lopettamaan hyvin pian, koska en vain ole pystynyt kuuntelemaan vauvan itkua. Nyt jokin on muuttunut, joko minussa tai vauvassa, ja pistäytyminen on meillä ahkerassa käytössä.

Tässä muutama pistäytymisesimerkki:

Eilen päivällä: vauva ei meinaa nukahtaa päikkäreille pinnikseen, vaikka yleensä nukahtaa helposti. Itku alkaa yltyä. Mies kysyy, ottaako hän kantorepun esiin sillä aiemmin hän on lähtenyt tässä tilanteessa kantoreppukävelylle. Sanon, että odotetaan vielä, ja laitan sekuntikellon käyntiin.  Menen pistäytymään minuutin kohdalla ja poistun. Itku jatkuu ja pistäydyn myös kahden minuutin jälkeen. (Tässä vaiheessa hiki alkaa kyllä vähän nousta.) Ennen kolmen minuutin täyttymistä vauva nukahtaa.

Eilen illalla: vauva oli nukahtanut nätisti itsekseen huoneeseensa puoli kahdeksan aikaan. Kun olemme miehen kanssa menossa nukkumaan kymmeneltä, alkaa kuulua katkonaista itkua. Sitten itku voimistuu. Ennen olisin tässä vaiheessa mennyt rauhoittelemaan vauvaa, nyt laitan sekuntikellon päälle. Puolen minuutin kohdalla vauva hiljenee.

Tänään aamulla: vauva herää ulko-oven pamahdukseen ja alkaa itkeä klo 6.30. Kun itku muuttuu yhtenäiseksi, laitan sekuntikellon päälle. Minuutti ylittyy, mutta kuulen että itku on laantumassa, joten odotan vielä. Pian vauva hiljenee ja herää lopulta iloisesti jutellen klo 7.15.

Pistäytyminen ei toki sovi kaikille eikä kaikkiin tilanteisiin, mutta kannustan kokeilemaan sitä jos yhtään siltä tuntuu. Vaikka ei olisi toiminut aiemmin, se voikin olla käyttökamaa nyt. Perusohjeet pistäytymiseen löytyvät esimerkiksi MLL:n sivuilta. Peruskaavaa voi sitten muuttaa oman tarpeen mukaan: pistäytymisvälit voi säätää itselle ja omalle lapselle sopivaksi ja pistäytymiseen voi yhdistää vaikka tassuttelua. Kaikkein tärkeintä on mielestäni harjaantua kuuntelemaan oman vauvan itkua: se mikä aluksi kuulostaa paniikki-itkulta, voikin laantua yllättävän nopeasti. Kun vauva on turvallisesti omassa sängyssään ja tietää, että vanhemmat ovat viereisessä huoneessa, ei reagoimisen viivyttäminen aiheuta hänelle traumoja.