On maailma meille avoinna
”On maailma meille avoinna, kadunkulmasta Atlantin reunaan…” Stella-bändin biisi on kuvannut viime päivien tuntoja. Kaikki on mahdollista, kun ei vain anna periksi. Ei silloinkaan, kun kaikki todennäköisyydet ovat vastaan. Eikä silloin kuin tuntuu, että no antaa olla sitten. Etenkään silloin ei saa antaa periksi.
Perjantai-aamuna heräsin siihen, että sain kuulla yhden isoimmista unelmistani käyneen toteen. Sain opiskelupaikan Itä-Suomen yliopistosta, terveyden edistämisen koulutusohjelmasta, pääaineenani liikuntalääketiede. Viimeiset pari päivää olen fiilistellyt asiaa, syönyt liikaa jäätelöä ilman mitään rajoituksia tai omantunnontuskia ja nukkunut. Olo on kuin maratonin jäljiltä, noin niinkuin henkisesti. Ja vähän fyysisestikin, koska kesänuha kiusaa sitkeästi. En ole tajunnutkaan, kuinka paljon asia on minua stressannut ja kuluttanut voimavaroja kuin salaa. Mutta onhan tämä matka ollut pitkä ja onhan siihen mahtunut vaikka mitä, joten katson todellakin oikeudekseni olla piittaamatta siitä, montako Ben&Jerry’siä on järkevää syödä päivässä ja onko todella tarpeellista nukkua päiväunet seitsemältä illalla. Ainakin nyt muutaman päivän ajan.
En tosiaan uskonut pääseväni sisään tänä vuonna. Edelliskerralla olin kuitenkin kiskonut alle perusopinnot ihan hyvällä menestyksellä ja valmistautunut pääsykokeisiinkin suunnitelmallisesti. Kun viime kevään uurastus päättyikin pettymykseen, teki mieli jättää koko homma sikseen, koska se vain tuntui täysin mahdottomalta saavuttaa. Menkööt ne superihmiset, jotka tähän pystyvät.
Viime kesä ja osa syksyäkin menikin aikalailla reissatessa rinkka selässä, jonka jälkeen alkoi kokonaan uusi arki täällä Kuopiossa. Uusi työ ja kaupunki vei yllättävän paljon resursseja. Sain räävittyä lukukauden aikana kasaan joitain kursseja avoimessa ja yritin lukea pääsykokeisiin aina silloin, kuin siihen oli aikaa; töissä ruokatauolla saatoin kertailla jotain taulukkoa, ennen nukkumaanmenoa yritin painaa mieleeni toista kaaviota. Ajattelin, ettei sellainen voi mitenkään riittää sisäänpääsyyn. Ehkä siksi en juurikaan stressannut, ja pääsykokeet menivät ilman suurempia paineita. Ehkä sattui hyvä tuuri materiaalin ja tehtävien suhteen. En tiedä. Eikä sillä ole mitään väliä.
Tästä alkaa toisenlainen työnteko ja toisenlainen matka. Ei varmasti mitään kevyttä puuhastelua, mutta voi jestas mun motivaatiota ei horjuta enää mikään. Mutta vielä voisin yhden jäätelön ottaa ennen kuin palaan ruotuun.
