valoa tunnelin päässä_upeeta
Jo pitkään oon miettiny et hei, nyt nosta se perse ylös ja tee jotain. Mut en vaan oo pystyny, se ei vaan oo ollu mahollista. Se ei pelkästään ollu laiskuutta, se oli myös sitä et ei kiinnostanu tai ei vaan henkisesti/fyysisesti ollu voimia.
8. luokalla lopetin salibandyn, ajattelin että jatkan salilla käymistä. Itseasiassa niin jatkoinkin, hetken. Se oli sitä aikaa kun miun elämä alko menee sellasta loivaa alamäkeä alas. Ensin lähti liikunta joka oli osa miun elämää, sit lähti kaveripiiri ihan väärään suuntaan, sit tulikin kuvioihin mielenterveydellistä ongelmaa. Mutta en usko että miun masennus tuli vasta kun liikunta lähti ja kaveripiiri muuttu. Uskon et se oli jo alkanut ennen niitä, se kaikki joka sit muutti miun elämän täysin.
Masennus kun päätti lyödä isomman numeron vaihdekeppiin nii ei ollu tietookaan mistään halusta/motivaatiosta tehdä mitään, saatika sitten urheilla. Sillon teki mieli vaan maata peiton alla ja haistattaa vitut kaikille ketkä yritti auttaa tai motivoida. Eikä se niiden vika ollu, ne yritti vaan auttaa mut sillon se ärsytti.
Kaduttaa että joskus lopetin urheilun. Varsinkin salibandyn, se oli lähellä sydäntä. <3 Harmittaa myös että olin saanut salillakin niin hienoja tuloksia ja heitin ne vaan hukkaan. Mut silti I won’t give up, uuteen nousuun. Vieläkään en oo selättänyt kokonaan masennusta, enkä usko että tuun koskaan sitä kokonaan miun elämästä pois saamaan. Uskon että se tulee aina olemaan jossain tuolla miun pääkopassa, mut se et se kutistuu pikku palloks eikä enää pääse kasvamaan ja valtaamaan miun mieltä. Siihen mie uskon.
Nyt ollaan siin pistees et mie pääsin salille asti. Mie oikeesti keräsin itteni ja menin, eikä se ollu kokonaan sitä et pakotin itteni. Mie oikeestaan nautin siitä aika paljon ku pääs taas hikoilee. Juostessa juoksumatolla tuli sellanen boosti, juoksin niin kovaa ku jaloistani pääsin. Se oli ihanaa. Tein sitä paljon sillon kun harrastin salibandya. Se tunne on jotain niin ihanaa kun juokset vaan niin kovaa kun lähtee, hiki virtaa ja syke nousee.
Pointtina tässä on se että kuinka ylpee oon itestäni. Oon saanu takas sitä iloa ja motivaatiota liikuntaan. Tää on esimerkki siitä et asiat järjestyy, suunta on vaan ylöspäin, aika parantaa. Vaikka noi sanonnat on kliseisiä eikä aina tunnu todelta, voin kokemuksesta sanoo et noi on totta, aina ei asiat järjesty heti, voi mennä päiviä kuukausia tai vuosia mut silti ne järjestyy. Uskokaa miuta.
Halusin vielä tähän loppuun jakaa tän kappaleen jonka itseasiassa äiti miulle kuunnellutti kun miulla oli vaikeeta. Nää sanat osu sillon ja osuu nytkin.
”frendit heitti yksitelle ’ Lopeta toi sekoilu ’
mul meni aika kipeen kauan tajuu se
nyt mul on tavoitteit ja mä haluun ne” .
