Sen lauluja laulat kenen leipää syöt

Sen lauluja laulat kenen leipää syöt

Meni aikansa keksiä, miten tämän otsikon kuvittaa. Lopulta ajatus syntyi siitä, mikä on työnteon ”pihvi” ja sehän on se oma suoritus siellä työmaalla. Kylläisyyden tunnetta avittavan proteiinilähteen (eläinkunta, maitotuotteet) lisäksi täysipainoiseen ravitsemukseen kuuluu myös kasviksia, joista osa ei pidä nälkää sitten niin millään, sekä viljatuotteita että rasvoja, joista viimeistä pidetään liikakäytössä terveydelle haitallisina. Sivuhuomiona: Suomalainen, […]

Vanheneva pätevyys

Vanheneva pätevyys

Kun menen töihin, aloitan taas juomalla kupin kahvia. Samalla yritän virittää suhdettani tulevaan työpäivää tarkastelemalla sitä mindfullness-harjoitteena. Edessäni on samaa siivoamista ja asiakkaiden kiukuttelua kuin yleensä, eikä tästä selvitä kahdeksalla tunnilla. On työläisen omalla vastuulla selvitä täysjärkisenä. Olen katsellut kun vanhemmat kollegat käyvät läpi omia selviytymisrituaalejaan. Mitä iäkkäämpi kollega, sitä todennäköisemmin hänellä on ollut jokin […]

Täytetään sopivan hakijan löydyttyä

Täytetään sopivan hakijan löydyttyä

Tässä taannoin yksi itsestäni kolme porrasta ylempi esimies huokaili, miten hänen jälkikasvullaan on vaikeaa löytää koulutusta vastaavaa työtä. Niin, no, niin on aika monella muullakin hiljattain valmistuneella. Vasta-alkajille sopivat työpaikat on piilotettu jonnekin korpikuusen kannon alle. Ja vasta-alkajiahan ovat kaikki vastavalmistuneet, joilla ei ole kokemusta juuri sen toimijan leivistä, minne hakemuksensa lähettää. Ainakin valtion ja […]

”Koska sä meet töihin?”

”Koska sä meet töihin?”

Olen itse kasvanut perheessä, jossa työhön on suhtauduttu kaksinaismoralistisesti; minulle on pienestä saakka kerrottu, että kaikki työ on arvokasta, mutta silti käsketty kouluttautua, jotta pääsen kunnon töihin. Kukaan ei ole koskaan määritellyt, mitkä työt ovat niitä kunnon tai oikeita töitä, mutta epäsuotavista uravaihtoehdoista on kyllä kerrottu esimerkkejä. Strippariksi, siivoojaksi, puutarhatyöntekijäksi, kampaajaksi tai kassamyyjäksi ei saanut […]