Tag: työelämä

Placeholder image

Nainen, joka sahattiin keskeltä kahtia

Mulla oli tänään työpalaveri taikurin kanssa. (En työskentele sirkuksessa vaikka työni aikamoista sirkusta välillä onkin.) Palaverin jälkeen mietin että miksi vasta nyt. Kyllähän tällaisella kävelevällä katastrofilla olisi jo aikaa sitten pitänyt olla kontakti, johon turvautua kun tulee tarve muuttua näkymättömäksi. Tiedättehän sen tunteen, kun tajuaa mokanneensa ja päässä jyskyttää vain että EI HELVETTI MITEN MÄ […]

Placeholder image

Breaking news: Nainen poistui työpaikaltaan ennen neljää

Helsingin Pasilassa sijaitsevan viraston hallintokerroksen henkilökunnan perjantai-iltapäivä sai dramaattisen käänteen. Määräaikaisessa asiantuntijatehtävässä työskentelevä 33-vuotias nainen ei noudattanut hiljaisesti sovittua ylityökäytäntöä vaan poistui työpaikaltaan viikonlopun viettoon jo vähän ennen kello neljää. Ennen aikaista poistumistaan nainen oli katkaissut virran työpuhelimestaan ja kannettavasta tietokoneestaan ja jättänyt ne työpöydälleen. Myös naisen mappirivistö ja muistiinpanovälineet olivat paikallaan. Hän ei ollut […]

Placeholder image

Uranahjuksen uusi alku

Uraputkeni on rikki, ajatukseni työelämän ja siinä etenemisen osalta ovat jumissa eikä tunnelin päässä näy valoa kuin hädin tuskin taskulampullisen verran. Tiedän, että en ole tuntemusteni kanssa yksin. Työurien pirstaloituminen, epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen ja akateemisen työttömyyden kasvu koskettavat monia kaltaisiani vuosien opiskelun ja sekalaisten työsuhteiden jälkeen omaa polkuaan yhä etsiviä. Syyt uraputken rikkoutumiseen ovat toki […]