Uuden alku, vanhan loppu?

Heräsin aamulla lasten kiljuntaan. Tiesin, että jotain oli toisin tavallisiin aamuihin verrattuna. Pilttien riemussa oli jotain erilaista. Isoveli huusi äitiä, pikkuveli kipitti perässä. Puolison ilme oli kuin pikavoiton napannut. ”Äiti, me ollaan saatu uusi asunto”, isoveli ilmoitti juhlallisesti. Pikkuveli alkoi hyppiä tasajalkaa sängyllä. Puoliso toisti viestin uudesta kodista ja koitin vähäunisen yön jälkeen ottaa informaatiotulvan vastaan. Tilanne vaati kahvia. Paljon. 

Viikko takaperin olin lähtenyt isolle kylälle pakoon kotiäitiyttä 29 tunniksi. Lentokoneenlaskeuduttua suomineidon hameenhelmalle,  näppäilin tottumuksesta etuoven sivuille. Tadá! Siinä se komeili. Meidän uusi koti. Sitä oltiin etsitty jo kolme vuotta ja nyt tuo kaunokainen oli jättänyt treffi-ilmoituksen, johon ei voinut olla tarttumatta. Pikainen soitto kotiväelle ja alkoi tapahtua.

Seuraavana päivänä raahauduin takaisin kotidiksi ja sain musertavia uutisia: Kaunokainen olikin ehditty jo varata. Jäimme jonottamaan. Kakkossija tuntui pahalta. Tuntui, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Mutta kaunokainen saikin rukkaset ja meidän tilaisuutemme koitti. Nyt ei olla enää jonossa, ollaan pian uudelleen naimisissa 20-vuotisen asuntolainan kanssa. Että minä rakastan tätä liittoa jo nyt, vaikka en ole vielä päässyt edes tutustumisasteelle uuden elämänkumppanimme kanssa. 

Tästä alkaa meidän matkamme. Tervetuloa mukaan seikkailulle ❤️

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *