Bear Park Cafen aamiainen ihastuttaa

Helsingin Kalliossa sijaitsevan Bear Park Cafen aamiainen ihastuttaa aamiaisfania. Heräsin yksi sunnuntaiaamu aikaisin, ja mietin, mistä läheltä saisin hyvää aamiaista ennen kello yhdeksää. Onneksi ystäväni Google osasi ohjata minut Bear Park Cafehen. Lämminhenkinen kahvila on ihanan pieni, ja valikoimassa on kolme erilaista aamiaislautaista. Otin perinteisimmän, ja hintaa sille, mehulle ja kahville tuli hieman päälle kympin. Varsin kohtuullista!

Kun sain eteeni ihastuttavan aamiaislautasen, päätin samantien tulla aamiaiselle uudelleenkin. Jopa toivoin, että asuisin aivan vieressä.

Aamiainen oli runsas ja siinä oli kaikkea, mitä toivoa voi hyvältä aamiaiselta. Kahvi oli maittavaa, mehu persikkaista. Radio oli päällä, ja kanava oli hollantilainen. Se vasta ihanaa kevätaamua ilahduttikin – olenhan ollut vaihdossa Hollannissa.

Bear Park Cafe aamiainen - Urban dreams 002

Sanottakoon, että aamu oli siis erittäin onnistunut ja mieltä nostattava – sekä ruuan, että radiokanavan puitteissa. Tämän jälkeen puhuin maratoonipuhelun ystäväni kanssa ja hukkasin ajokorttini – se oli liukunut puhelun aikana kännykkäkotelostani jonnekin hukkaan. Niinpä sitten juoksin vielä koko Kallion ympäri etsien korttiani, joka lopulta löytyi Leipätehtaalta maasta. Olipa jo autokin ajanut sen päältä.

Aika vauhdikasta, mutta tulipa sunnuntailenkkeilyt tehtyä samalla.

Kommentit (2)
  1. Thanks Allon, I agree, the place is wonderful! Looking forward to visiting the cafe again soon 🙂

  2. Best queer and gay coffeehouse in Helsinki. Great cakes and service. Love it!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *