Mokon brunssilla

Tänä viikonloppuna vieraaksemme saapui Joensuussa asuvan hyvän ystäväni ja hänen avomiehensä (ja koiransa). Päätimme vasta perjantain ja lauantain välisenä yönä, että huomenna mennään kyllä brunssille, joten odotettavissa oli

1) haasteita, check [x];

2) hampaiden kiristelyä, check [x];

3) kävelyä paikasta toiseen, check [x];

4) mykkäkoulua, [  ].

Fazerille ei saanut tietenkään varausta (neljä seuraavaa viikkoa varattu), Cafe Deli Mayan kattaus oli täynnä, samoin Mille Mozarellen. Kello oli jo yli 12, ja epätoivo meinasi iskeä. Moko Market oli seuraava lähellä sijaitseva vaihtoehto. Sinne kyllä mahtuikin.

photo4_1.jpg

photo5_1.jpg

Ystäväni vaikuttivat tyytyväisiltä. Ruoka oli ihan hyvää, perus brunssi/aamiaista. Ei mitään erikoisuuksia tai suuria makuelämyksiä. Maha tuli täyteen, mutta minulle jäi jotenkin lievästi tyytymätön olo. Ehkä koin, että paikka oli vähän epäsiisti ja hälisevä. En tiedä, soiko paikassa musiikki, mutta jos ei, niin se olisi parantanut tunnelmaa. Kahvisäiliö vuosi ja tiputteli kahvia pöydälle miten sattuu, ja ratkaisuna siihen hanan alle laitettiin tukku paperia… Mietittiin kovasti myös, että minne salaattien kananpalat hävisivät aina. Ne oli aselteltu salaatin päälle ja porukka napsi ne siitä sitten yksittäin pois. Tämähän ei tosin ole Mokon vika 😀 Brunssin hinnalla 15,90 euroa koen, että olisin saanut  enemmän vastinetta rahalle esimerkiksi Kujan brunssista (15 euroa), tunnelmankin osalta.

Tärkeintä oli tällä kertaa kuitenkin, että vieraat olivat tyytyväisiä!

photo8_0.jpg

photo6_0.jpg

Brunssipartio oli arvostellut Mokon brunssin vuonna 2012, jolloin tarjolla näkyi olevan myös mansikoita, melonia ja jotain juustokakkua. Meidän visiittimme aikana oli perushedelmiä, pullavanukasta ja pannukakkua. Hieman vaatimattomampaa siis. Eat.fi:kään ei ole turhan armollista tutkittavaa. Tuskin minäkään suuntaan seuraavalla kerralla Moko Marketiin

Moko Market, joka toimii myös sisustuskauppana, on siisti konsepti. Mokossa myydään kaikkea todella ihanaa kotiin! Olisi heille kullanarvoista seurata hieman ihmisten mielipiteitä ja kehittää paikkaa parempaan suuntaan. Mokon tilatkin on mukavan persoonalliset. Tehkää jotain, haluaisin oikeasti tulla uudestaan, mutta tunnelmallisemmalle brunssille!

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe

Kirkkaana päivänä kaikki on kaunista

Helsingissä on paljon kauniita, vanhoja rakennuksia. Kuinka usein kuitenkaan nostat katseesi ylös jugend-rakennusten koristekuvioihin tai pysähdyt miettimään, että mitäköhän tuokin rakennus on nähnyt?

Asun talossa, joka on nähnyt Venäjän vallan ajan, sisällissodan, toisen maailmansodan ja kylmänkin sodan. Ja minut iPhone kädessä, ottamassa siitä kuvia. 

Talo on myös kärsinyt sotavuosina vaurioita, ja sitä on korjattu. Täällä on asunut perheitä ja luultavasti palvelusväkeä, jotka säikähtivät varmasti toden teolla pommituksia. 

Näitä rakennuksia on Helsingissä edelleen jäljellä hyvä määrä asuttavana ja ihailtavana. Vähemmän kuin muualla Euroopassa, mutta onpahan silti. 

img_3152.jpg

img_3164.jpg

img_3449.jpg

kuva_0.jpg

kuva_1.jpg

img_3576.jpg

img_3581.jpg

img_3830.jpg

img_3840.jpg

Ensi kerralla, kun sää on kirkas, aurinko paistaa tai laskee luoden hämyisän tunnelman, mene jonnekin, jossa et ole koskaan vielä ollut tai josta et ole kaupunkia tarkastellut. Katsele ympärillesi, kuuntele ja ihmettele. Kukakohan seisoi samassa paikassa kuin sinä sata vuotta sitten, ja mitä tekemässä?

Miten hienoja paikkoja löytyykään, ja kuinka ne näyttävät erilaisilta eri näkökulmista katsottuna. 

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään Syvällistä