Yösoudulla

Valoisa kesäyö hämärtyy. Linnut laulavat, ahkerammin kuin aiemmin päivällä. Vain niiden pirteän laulun kuulee tyynessä yössä. Ei tuule, järvi on peilityyni. Taivaalla näkyy muutama hattara, ja monta eri väriä. 

Työnnän veneen vesille. Varo, ettet horjahda! Pohja ritisee rantaa vasten, ja liu’umme jo veden päällä. Airon sarana narisee. Ei pitkään; Vesi vanhin voitehista.

Juhannus 20 s.JPG

Lokit ovat hereillä, ja joku hyppää kaukana veteen uimaan. Kuuluu ilon äänet. Nuoren sekä vanhemman polven.

Juhannus-0010-s.JPG

Ollaan ihan hiljaa. Ihaillaan.

Soudetaan, kierretään veneellä vehreän saaren ympäri. Vain yhdellä mökillä on enää valot.

Juhannus-006-s.jpg

Pysähdymme. Irrotat kädet airoista, käännyt valoon päin. Vene lipuu itsestään, ihan hiljaa, kuin ymmärtäisi kauniin tilanteen.

Taivas esittää parastaan. Näky on ihmeellinen.  Ja niin olet sinäkin.

Juhannus-0011-s.JPG

Ensi vuonna taas uudestaan, kun on yhtä valoisaa. 

Kesä <3

Suhteet Oma elämä Mieli

Kesän kovin juttu: kesälista

image.jpeg

Todella kummaa, että kesä on tosiaan taas täällä. Vaikka säiden puolesta ehkä onkin tuntunut edelleen keväältä. Kesälomakin lähestyy, ja varattiin lennot Kreikkaan. 

Paras tapa ottaa kuluvasta kesästä kaikki irti on oman kokemukseni mukaan legendaarinen kesälista-konsepti. Eli toimi seuraavanlaisesti:

1) Ota paperia. Ota kynä.

2) Kirjaa ylös kaikki paikat, joissa haluat käydä juuri kesällä.

3) Listaa kaikki aktiviteetit, jotka haluat tehdä kesällä.

4) Teippaa jääkaapin oveen.

5) Toteuta!

Perinteinen kesälista on ollut meillä jo toukokuusta lähtien, ja osa suunnitelmista on jo toteutettu. Tässä otteita listalta:

– Visiitti (piknikin) Mustikkamaalle

– Drinksut Latvan terassilla

– Retki Nuuksioon

– Toinen retki Nuuksioon

– Marjastus

– Tarpeeksi mökkeilyä

– Vallisaari

– Tattarisuon löytötori

– Tammisaari, Mustio, Fiskars

– Maaseutumatkailua

Tietenkään ei koko ajan jaksa juosta pitkää listaa toteuttamassa vain suorittamisen vuoksi. Työkaverini sen tiivisti; Kesällä on hirveä meno koko ajan päällä ja sitten, kun tulee sateinen päivä, siitä on salaa iloinen – voi vaan jäädä kotiin löhöämään. Mutta muuten kesälista on ihan huippu! Ja tuo intoa viikonloppuihin 🙂

image.jpeg

Ihanaa ja rentoa, kesäistä juhannusta kaikille! 

M

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä