Kultahippusade

Taivaalta satoi eräänä kauniina päivänä kultahippuja.

Ihmiset pysähtyivät ja jäivät katsomaan. Minäkin käännyin kannoiltani, palasin sateen lähelle ja päätin rohkeasti nauttia näkymästä. Jonka jälkeen muutin suuntaa, ja kävelin vielä suoraan kultahippusateeseen. Se on sitä luonnosta nauttimista parhaillaan. (Kalliossa.) 

Arjen pikku kultahippuja. Kuten ystävä yökylässä keskellä viikkoa, lempijoogatunti työkaverin kanssa, lasi roseeviiniä jäillä, arjen ravintolaillallinen A:n kanssa tai hyvä musiikki; tällä hetkellä Kygo ja Tame Impala.

image.jpeg

Jalavansiemeniä, sellaisia pieniä kultahippuja.

<3 M

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Höpsöä

Löytöjä ja vintagen fiilistelyä

image.jpeg

Ehkä moni on jo huomannutkin, että kuulun vintagen ja second hand -löytöjen ystäviin. Pääsin taas toteuttamaan itseäni ja unelmoimaan, kun teimme sunnuntaina visiitin Tattarisuon antiikki- ja löytötorille, jotka ovat yhdistetty nykyisin saman katon alle. 

image.jpeg

Aikani kierreltyäni löysinkin miljardi ihanaa pikkuesinettä, joista karsin kaksi mukaani. Vanhan tuhkakuppi, josta tuli korurasia, sekä pienen kannelllisen rasian, jonka pohjassa lukee Arabia. Tällaisia aarteita ei saisi koskaan heittää pois, vaan laittaa vanhan tavaran liikkeeseen myyntiin, jos ei enää itseä innosta. Siten joku kauniista tavaroista tykkäävä saa niistä ilon löytäessään 😉 Tähän hupiin kului 7,5 euroa.

Mukaan meinasi lähteä myös taulu, mutta jäipähän seuraavallekin jotain…

Ihania, eikö? <3

Muoti Sisustus Ostokset