Kumpi koko, mitä sanot?

Vihaan talvea. Vihaaaaan.

Erityisesti silloin, kun sääennuste kertoo, että ulkona on -9 astetta joka tuntuu kuin -17. Silloin on se iki-ihana hetki, jolloin saa kiskoa sukkahousut tai jotkut välihousujen roolia toimittavat kalsarit jalkaan. Mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että ennen niin sopivat housut ja farkut eivät sovi enää yhtä hyvin. Istuminen hankaloituu, kun farkut puristavat mm. polvista niin, että kivistää. Tai olo on muuten vaan istuessa sellainen, että kohta tulee veritulppa tai jaloista lähtee tunto. 

Kärsittyäni tästä vaivasta jo viime viikon ja vielä eilisen kylmän sunnuntain, päätin, että nyt saa riittää. Suuntasin H&M:lle tarkoituksenani löytää kokoa isommat housut näille pakkasille, mieluiten super stretch jegginsit. Ulkonäkökriteerit päätin pitää minimissään – tärkeintä on, että pakkasella ei tarvitsisi kärsiä.

Ulkonäkökriteereillä tietenkin tarkoitan, että housut kuitenkin ovat niin ok, että olen perussiisti.

Hienostihan se sujui. Mitä mieltä olette, otanko jegginissit kokoa 36 (vasemmalla) vai 38 (oikealla)? 

Namnlöst-1.jpg

Pakko sanoa, että yllätyin taas positiivisesti housuostoksilla. Kotimatkalla mietin, miksi ihmeessä heivasin viime syksynä housuja, jotka olivat venyneet isoiksi. Talvi on nähtävästi pukeutumisen kannalta niin traumaattista aikaa, että kesä-syksy-akselilla ei enää muista että talvella pelataan eri säännöillä.

Vihaan edelleen talvea.

– M

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Huomenta, luminen sunnuntai

Tänä aamuna heräsin aikaisin ja suuntasin Oivaan brunssille kahden kaverin kanssa. Avattuani ulko-oven yllätyin täysin valkoisesta, kauniista näystä! Eilen kävellessäni iltamyöhään Salakapakasta kotiin, enkä kyllä osannut odottaa, että aamulla edessä olisi lumessa tarpomista. Kylmä kyllä oli! Lumi vei onneksi ainakin aamupäivällä huomioni pois kylmyydestä… 🙂

Brunssin jälkeen kävimme häämessuilla pyörimässä, jotka olivat ihan ok. Tiirailimme sormuksia ja höpisimme aiheesta. Kaverini menee naimisiin, ja minä ja toinen kaveri ihmettelimme, että huhhuh häissä on paljon järjestettävää. Varoittelin taas, että saatan sitten tirauttaa ja kunnolla.

urban-dreams-0022.jpg

urban-dreams-0023.jpg

urban-dreams-0101.jpg

Ettei päivästä olisi tullut liian feminiininen, lähdin vielä poikaystävän kanssa Helsingin jalkapallopubiin katsomaan futista (poikaystävän lisäys: Rooman derbyä). Käytännössä siis join siideriä ja surffasin puhelimella 😉 

Nyt Modern familyn kimppuun!

– M

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Ajattelin tänään