CHAPTER ONE: pullukasta ammattilaisurheilija?

Olen pelannut salibandya nyt noin kymmenen vuotta ja siitä kahdeksan vuotta minulla on ollut kunnon tavoite ja unelma. Välillä tämä tavoite on tuntunut todella kaukauselta ja välillä vieläkin kaukaisemmalta. MUTTA NYT tänä keväänä se kävi toteen. Allekirjoitan sopimuksen naisten salibandyliigaan, enkä voisi olla siitä onnellisempi. Vuosia olen raatanut, hikoillut, kärsinyt,iloinnut, voittanut, torjunut, torjunut ja torjunut.
NYT kun tämä mun unelma viimein on tässä oikeasti käsillä niin haluun jakaa matkani tänne vuoren huipulle kaikkien teidän kanssa. Kokoni takia olen aina tuntenut oloni erilaiseksi kuin muut urheilijat, koska ”en näytä” kunnon urheilijalta. Uskon, että tämä on myös auttanut minua urallani mutta myös hidastanut, koska pääkopassani aina liikkuu ajatus siitä että pitää todistaa muille mihin pystyn ja pitää esittää ettei koskaan väsy ja pitää saada muut uskomaan että todella olen hyvä urheilija. Tämän liigasopimuksen myötä olen tajunnut ettei mua kiinnosta mitä muut ajattelee. Jos joku lenkillä tuijottaa mua koska ”pullukka tossa yrittää esittää urheilijaa”, niin antaa tuijottaa. Enää en treeneissä tee kaikkea muiden vauhdin mukaan vaan teen ne omalla vauhdilla ja yritän parhaani ja se on kuitenkin saanut mut jo näin pitkälle ja tulee saamaan vieläkin pidemmälle.
URHEILU EI KATSO KOKOA. Vaikka ihmiset tulee aina tuomitsemaan ja aina tulee olemaan ennakkoluuloja, varsinkin siitä miltä urheilijoiden tulisi näyttää, varsinkin miltä ammattiurheilijoiden tulisi näyttää (rakastan sitä että voin nykyään kutsua itseäni ammattiurheilijaksi <3 ), niin jostakin pitää aina alottaa. Joidenkin mielestä pitäs tehä aina mahdottomuus ja vieläkin enemmän mut se nyt vaan ei oo realistista. Multa USEIN KYSYTÄÄN miksen ole laihempi, vaikka urheilen kovasti ja liikkatunneilla on epäilty etten kokoni takia jaksaisi varmaan juosta edes sataa metriä. Ventovieraat tulevat sanomaan minulle, että kannattaa nousta ylös sieltä sohvalta niin näyttäisit paremmalta. TOTUUSHAN on, että usein kun minulle tällästä on sanottu niin olen treenannut paljon enemmän kun tämä kyseinen ihminen joka kutsuu mua sohvaperunaks.
Mitä niihin ihmisiin sitten tulee, jotka mua on epäillyt niin usein mun ylpeys on pakottanut mut todistamaan heidät vääräks. Se tyttö, joka sanoi etten jaksaisi juosta edes sataa metriä —> juoksin 1,5 km paremman tuloksen Cooperin testissä kuin hän. Ja niille ihmisille, jotka kysyy miksen ole laihempi olen sanonut etten tiedä tälläinen vaan olen. Kyllähän mä tiiän. En oo koskaan vaan pystynyt vähentämään herkkuja tarpeeksi. Olen laihtunut ja lihonut aina sen samat 10 kg kun oon ollu aina liian ankara itselleni ja vaatinut heti tuloksia. Tämä blogi nyt ei kuitenkaan kerro laihduttamisesta vaikka se varmasti tulee tulemaan usein aiheeksi.
TÄMÄ ENSIMMÄINEN TEKSTI oli nyt vähän tälläistä taustatietoa ja selvennys siitä, mistä tämä blogi oikeastaan kertoo. Olen todella todella onnellinen ja iloinen saavutuksistani ja haluan vaan innostaa muita ihmisiä urheilemaan, vaikka oliskin vähän isompikokoinen ja näyttää että siihen oikeasti pystyy MUTTA SE VAATII ENEMMÄN SISUA! Vaikka tätä mun blogia lukisikin vaan yks ihminen niin tämä on minulle silti iso askel koska en ole koskaan kenellekään puhunut näistä ennakkoluuloista tai asioista mitkä päässäni pyörii aina kun menen treenaamaan tai urheilemaan.
ENSIMMÄINEN oikea blogi teksti tulee tän viikon lopussa tai ensiviikon alussa ja se kertoo siitä mitä mun päässä pyöri silloin kun mietin minkä liigajengin valitsisin ja miten päädyin mun nykyiseen valintaan. Toivottavasti jaksoitte kaikki lukea 🙂 Tsemppiä treenaamiseen!!!

Dreams fly- Just like You