So long – muistoni – so long…

Se kävi kuin tanssi.
Kepeästi, helposti, sujuvasti.
Otteen vaihto toiseen, askel, pysähdys, pyörähdys, askel.
Oli tavallaan vaikeaa olla lankeamatta vanhaan.

Silti, jokin oli muuttunut.

Katsoin kaikkea matkan päästä.
Astuin kuin askeleen taaksepäin.
Nostin käteni puuskaan ja nostin leukani uhmaavasti pystyyn.
En antanut sormieni tanssia vapaasti koskettimilla.

Annoin keskustelun soljua paljastamatta paljonkaan nykyisyydestäni.
Oloni on helpottunut.
Ystävyys, aika, perspektiivi.
Kaikki kunnossa.

Sitten, tuntia myöhemmin se iski.
Muisto.

Olin keittänyt itselleni teetä ja asetin teelasini pöydän reunalle laittaakseni kirjaston kirjat pikkupöydälle.
Käännyin ja istahdin sohvalle.
Ai niin, se tee.
Nousin ottaakseni lasin, joka höyrysi pöydän laidalla kynttilän pehmeässä valossa ja taustalla helisi Tears of Eternity.
”Täällä aika aina jotenkin pysähtyy ja mun on rauhallinen olo.”
Oli pakko istua alas.
Saatanan alitajunta, jätä mut rauhaan”, mutisin hampaiden välistä. ”Se on luojan kiitos nyt ohi.
Teki mieli heittää tee laseineen seinään.

Hyvä muisti yleensäkin, mutta erityisesti äänien ja tuoksun suhteen, on monessa mielessä kirous.
Vaikka muistot ovat muuttumassa perhosen kepeiksi ja ilmaviksi, ovat ne hienoisessa kuumeessa ollessa melkoisen pahoja.
On myös hyvä muistaa, että muistoja kepeään muotoon puhdistaessaankaan ei voi taata lopputulosta.
Tai sitä, miten mieli muistaa lisää ja aina vain lisää.
Ei vain katseita ja hipaisuja.
Se muistaa myös sen kaiken, joka koskee, tuntuu, tuoksuu ja maistuu.
Se muistaa vaatteet ympäri huonetta, naurun, paperinaruiksi kiertyneet lakanat, kaiken paljastavat keskustelut, takkuiset hiukset, parransänki-ihottuman, missatut puhelut, johonkin kadonneet päivät ja yöt ja hämmentyneen mielen. Se muistaa silmät, joiden eteen liukuvat samalaiset kuoret kuin itsellä, joista näkee oman itsensä peilinä ja joiden edestä kuoret liukuvat hitaasti pois.

Hörppäsin tulikuuman teen suuhuni, ja Spotifykin siirtyi helpottavasti eri elämänvaiheen musiikkiin. Päätin kuumeestani huolimatta lähteä vesisateeseen kävelemään. Kiedoin itseni tiukasti sadetakkiini, otin buranan ja pakenin sateeseen. Puoli tuntia myöhemmin palasin takaisin mieli rauhallisena, kiipesin kuumaan suihkuun ja sitten suoraan nukkumaan.

So long, muistoni, so long.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *