Ihan kaikkeen ei ajan kuluminen auta – mutta aika moneen asiaan kuitenkin. Sen olen taas kerran todennut ja myöntänyt, vaikka vielä puolitoista vuotta sitten olisin ollut eri mieltä.

Elämä olisi suhteellisen jees, jos voisi luottaa kaikkien kanssaihmisten hallitsevan peruskäytöstavat, perushuomaavaisuuden ja perusrehellisyyden. Aika moni asia – ikäväkin – olisi siedettävä, jos olisi tullut kohdatuksi rehellisesti, ei raukkamaisesti. Sinänsä toiset ihmiset ovat niin monelle vain tavaran kaltaisia hyödykkeitä, joita voi käsitellä samoin kuin kulutuskiimainen uusinta ostosta, joka ei miellytä.

Ajan paras puoli on se, että asiat näkee selvemmin, vaikka ne eivät koskaan selviäisikään. Näkee, ettei itse aiheuttanut mitään, mistä epäili. Tuntee tietynlaista rauhaa siitä, että toinen osapuoli makaa myyränkolossaan ja elää rinnakkaistodellisuudessaan – jos nyt sattuu olemaan hengissä. Sekään ajatus ei satu yhtään ihan siksi, koska asialla ei ole itselle mitään merkitystä.

Suurin toiveeni on, ettei myrkkytyyppejä tarvitsisi koskaan tavata uudestaan. Jos minua tai ystäviäni pahasti satuttanut nilviäinen mönkii jossain vastaan, en tunne häntä. En reagoi, en näe, en mitään. Raukkamaisuus ei ansaitse mitään huomiota.

Aika tekee tehtävänsä. Se lääkitsee, turruttaa, antaa perspektiiviä ja auttaa unohtamaan. Onneksi.

Kun selasin aamulla Instaa jotain hyvää kasvohierontaa etsien, huomasin taas, miten yltiökaupallinen sovellus se on. Omaa vaurautta ja arvoa esitellään joko tavaroin, palveluin tai kokemuksin. Mieluusti mahdollisimman eksklusiivisin ja harvinaisin. Sivulauseessa vielä hehkutetaan kaiken saamisen mahdollisuutta ”itseensä uskomalla” ja ”manifestoimalla”. Usein tekisi mieli kysyä, päteekö tämä myös köyhyysrajalla eläviin ihmisiin. Ovatko he vain epäonnistuneet manifestoinnissaan vai eivätkö he vain usko tarpeeksi itseensä?

Tämän jälkeen tuntui – sopivana jatkona – hieman tympeältä lukea setänäkemyksiä luksuksesta Hesarin Luksuselämää suomalaisittain -jutusta (HS 20.7.22). On jokseenkin karseaa, miten monelle luksus on edelleen palvelua, joka hyväksikäyttää muita ihmisiä. Myös ikuinen väite huonosta suomalaisesta palvelusta nyppii. Olen saanut paskaa ja hyvää palvelua kaikkialla. Suomessa ainakaan tarjoilijan ei tarvitse makeilla saadakseen edes jonkinlaista palkkaa tai työntekijöiden rakentaan henkensä kaupalla ja orjatyövoimalla ekologiselta kannalta kestämätöntä luksushotellia aavikolle.

Minä en halua yöpyä monen tähden luksushotellissa pokkuroitavana, en halua tulla puhutelluksi nimellä, en tarvitse kantajaa enkä limusiinia. Inhoan kaikenlaista kerskakulutusta, turhaa säätämistä ja turhaa piperrystä sekä luonnonvarojen tuhlaamista. En tarvitse keittiöshowta ravintolavierailuuni enkä lehtikultaa juomaani. Kodin peruja, voisi sanoa. Perheen kanssa reissasimme paljon niin Suomessa kuin ulkomaillakin tarkalla budjetilla. Matkustelu oli meille luksusta ja vanhemmille keino päästä pois vapaa-aikaan kurottavista töistä. Turvallisuudesta ja perusasioista ei tingitty, mutta mitään turhaa ei ostettu. Vanhemmat maksoivat hampaat irvessä lainojaan, mikä huvitti kasinotalouteen uskovia. Laman tullen vanhempani olivat kuivilla, ja vanhempieni työpaikat pysyivät pystyssä. Sekin oli luksusta.

Se, mikä meille Suomessa on arkea, on monelle maailman ihmiselle saavuttamatonta. Meillä ei ole sotaa, ei isoja luonnonmullistuksia, ei valtavia varallisuuseroja. Meillä ei kenties ole aavikolle rakennettua, keinotekoista maailmaa, mutta meillä on varsin puhdas ilma, varsin puhdas luonto, varsin toimiva valtio ja hanasta saa juomakelpoista vettä.

Meillä on silti syytä olla tarkkana, etteivät ihmisten varallisuuserot luo luksukselle suotuisaa, nykyistäkin epätasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Koulutus periytyy, samaten osalla varallisuus. Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia monistakin eri syistä. Yhteiskuntarauhaa uhkaa aina se, ettei ihmisillä ole mahdollisuutta nähdä itselleen tulevaisuutta tai ettei ihminen selviä palkallaan tai tuillaan arjessa.

Luksuksen sijaan puhuisin mieluummin nautinnoista, hyvistä hetkistä ja mielenrauhasta. Tai jos luksuksesta puhutaan, hyväksyttäisiin käsitteeseen mieluusti epäkaupallisuus ja toisten ihmisten kunnioittaminen. Nykymääritelmä kun tekee toisista orjia, toisista herroja.