Kuutamomietteitä

Kun ilta on kaunis ja mielessä on liikaa asioita, pitää lähteä ulos. Olen työnnellyt tunnemujua väkivaltaisesti pois mielestäni parisen viikkoa. Tuntuu, kuin olisin pudotellut tunteitani varttikilon kappaleina kutoskerroksen ikkunasta suoraan asfalttiin. Loputtomasta siivouksesta huolimatta muju on ja pysyy.

Omien ajatustensa jauhaminen on jotenkin helpompaa ja luontevampaa kävellessä. Niinpä iskin kaikki pimeyden hengetärten voimabiisit soittolistaani ja lähdin kiipeilemään laillisille ja laittomille reiteilleni siniseen iltaan.

Katselin Helsingin silhuettia illan tummetessa heleästi sinisestä kohti purppuraa. Soittolistan sedimenteistä alkoi nousta biisejä vuosien takaa. Kiipesin työmaa-aidan yli ja kävelin härmärtyvässä illassa kohti Kallion kukkuloita. Palasin Manic Street Preachersin kanssa kotiin ja aloin kaivella soittolistojani ja vanhoja cd-levyjä säilytyslaatikoiden uumenista. Primal Scream vei minut aikaan, jolloin perjantaina kuului tanssia jalat rakoille ja juosta sitten yöbussille tukka putkella. Moby vei kaikille yökävelyille, jolloin istuin aidalla katsomassa laaksoon laskeutuvaa usvaa ranskalaisfrendien kanssa.Kent muistutti hetkistä, jolloin kipuilin tulevaisuuteni kanssa kaikkein pahimmin.

Musiikki on parasta ja pahinta muistinvirkistystä. Istuin ikkunanlaudalla teelasi kädessäni ja katselin kuuta. Palasin musiikin myötä vuosikymmenen taakse. Aikaan, jolloin yksi elämäni suurista rakkauksista, myöhemmin hyvä ystäväni,  oli vielä tässä maailmassa. My Dying Bride kutoi muistojen verkkoa ympärilleni. Levyn loputtua tuijotin vielä pimenevään iltaan. Sitten laskin teemukini pöydille ja lähdin pesemään hampaitani. Tuijotin itseäni peilistä ja muistelin, miten olimme pesseet samassa paikassa yhdessä hampaita ja irvistelleet toisillemme niin, että koko peili oli hammastahnatahroissa.

Hymyilin muistoilleni, huuhdoin hammasharjani ja lähdin katsomaan, olenko unissani menneisyyden vanki.