Aamu.
Herään siihen, että joku suutelee selkääni. Kello näyttää yhdeksää aamulla. Naapurissa riidellään kuuluvasti – edellisen illan bileet eivät ole tainneet mennä ihan sujuvasti.

Olimme kävelleet luokseni keikan jälkeen hyisessä tuulessa ja välipäiväjuhlijoita väistellen. Naapurin bileilijät olivat vasta – aamukahdelta – lähdössä baariin. Ilmiselvä kauppakorkeajengi katseli meitä humalaisen kummastuneesti.

Ilta oli ollut kiva: keskustelimme paljon, kuuntelimme hyvän keikan, joimme muutaman lasillisen viiniä ja kävelimme luokseni, jossa kömmimme suorilta nukkumaan. Heräsimme kovaääniseen, krapulaiseen riitelyyn, ja yläkerrassa joku imuroi maanisesti. Pian en tosin tajunnut noista äänistä enää mitään, lähinnä pelkäsin itse kuuluvani naapuriin asti. Kun pääsimme hieman aamiaiselle, kello oli jo yli kaksitoista.

Kun myöhemmin kokkasin seuravan päivän vieraille kookoscurrya, päätin olla pohtimatta tulevaa.
Tammikuu on aina julma kuukausi omalla tavallaan.