Autuaitako lienevät hengessä köyhät?

Aina toisinaan tulee vastaan niitä tilanteita, joissa toivoisi hiuslaitteessaan asustavan monta fiksua naista, joiden avulla saisi ladattua täyslaidallisen viisautta ns. hengessä köyhien niskaan (ja kenties aiheutettua jonkinlaista viisastumista). Tällä viikolla on ollut useita kohtaamisia, joissa on ensin epäillyt olevansa piilokamerassa ja sitten näkevänsä outoa unta. Wrong.

Okei, SSS-hallituksen konservatiivisen ja naisia hellan ääreen patistavan setäköörin touhottaessa ollaan toki otettua reipas askel myyttiseen kotikeskeiseen aikaan, jota ei Suomessa oikeasti ole koskaan ollutkaan. Silti tämä uuskonservatistinen hapatus tulee aina yllätyksenä. Itse sattuu kuitenkin olemaan sen verran elämää nähnyt nainen, että muistaa eduskuntakeskustelun, joka lopulta johti avioliitossa tapahtuneen raiskauksen kriminalisoitiin ja jonka kouluaikana tyttöjen rinnuksiin käyminen oli pojilta vain osoitus terveen nuoren miehen kiinnostuksesta. Sitä luulee turtuneensa kaikenlaiseen typeryyteen mutta eipä olekaan. Miltei tuntee menneiden naispolvien seisovan selkänsä takana kädet puuskassa ohjeistamassa, että jatka vain, sisko. Paskaa riittää lapioitavaksi.

Kuuntelin kahvilassa parikymppistä naista, joka selitti vanhemmalle kollegalleen(?), miksi feminismi on turhaa ja miksi tasa-arvoa ei tarvita. Pitää vain valita rikas mies ja katsoa, että mies käyttää rahaa järkevästi, koska sitten naiset palkka riittää hyvin. Lisäksi feministit eivät koskaan ole saavuttaneet mitään kunnollista, joten why bother, niinq? Parikymppinen jatkoi vielä lisää omia mielipiteitään, joista paistoi läpi joko puutteellinen sivistys, sovinistinen kotikasvatus tai yksinkertainen mieli (tai kaikki mainitut). Vanhempi nainen näytti viileän huvittuneelta, joi kulauksen kahvistaan ja kysyi, onko mielipiteiden esittäjä koskaan äänestänyt, käyttänyt ehkäisyä, käynyt koulua, käynyt baarissa, hallinnut omaisuuttaan tai tienannut rahaa. ”Emmä äänestä ku ei oo hyötyy, mut muuten joo. Kui nii?” ”Sitten olet hyötynyt naisasialiikkeestä. Ja aika monessa muussakin asiassa. Nämä asiat oppii jopa Cosmopolitanista.” Nuorempi nainen hiljeni ja näytti ihmettelevältä. Vanhempi alkoi puhua koulutuksen tärkeydestä.

Jokin nuoren naisen ulkoisessa olemuksessa toi mieleen entisen työkaverini, jolla on aina ollut hyvin varmoja mielipiteitä monista asioista. Hänen mielestään mm. nainen ei vain nyt sovi presidentiksi (Mies näyttää jotenkin luotettavammalta.), ydinperhe on ainut oikea perhemuoto, kaikki sinkut etsivät parisuhdetta ja ei-hetero on vaaraksi ympäristölleen. Sosiaalisen median perusteella mikään ei ole muuttunut 15 vuodessa. Muistan hyvin, millaisia mielipiteitä hänellä oli Tarja Halosen presidenttiydestä tai siitä, miten kollegamme oli eronnut häntäheikkimiehestään. Itse sain kuulla sinkkuudestani enemmän tai vähemmän. Lisäksi hän ei suostunut uskomaan, etten halunnut lasta. Naisen kuuluu haluta lapsia. Kuuluu. Olinko kenties lesbo, koska en halunnut? Äitiys voisi muuten parantaa lesboudesta, hän oli kuullut. Kutsuin häntä kerran – pinnani katkettua täysin – naisvihaajaksi. Hän ilmoitti, että hyväksyy miehen olevan naista  fiksumpi, koska jumala niin on päättänyt. Toivotin hänelle mukavaa loppuelämää. Nyt törmäsin samaan henkilöön jonkin aito avioliitto -tyyppisen touhun yhteydessä jakamassa mielipiteitään samaa sukupuolta olevien avioliitosta ja adoptio-oikeudesta. Tuntui oikeasti pahalta lukea sitä perusteetonta vihaa ja pelon lietsomista. Jos kaikkea ei voikaan hyväksyä, ei ratkaisu ole toisten ihmisten demonisoiminen. Vihapuheen normalisoituminen näkyy muussakin kuin maahanmuuttokeskustelussa.

Naisena sekä reproduktiivisen keskustelun että maahanmuuttokeskustelun persuuntuminen aiheuttaa ärtymystä. Timo Soinilla ja muilla sedillä ei ole mitään sanomista ja oikeutta päättää naisen ruumiista. Se, haluaako nainen lapsen vai ei, pitäisi olla naisen oma asia. Asia, jonka hän päättää itse. Ei yhteiskunta, perhe tai lääkäri. Aiheeseen liittyvä Suomen lainsäädäntö – länsimaisessa mittakaavassa jo tiukka aborttilainsäädäntö etunenässä – ei pitkään aikaan ole ollut suuremmassa vaarassa kaventaa naisen oikeuksia. Jos täysi-ikäinen Suomessa asuva nainen ei ole joutunut alaikäisenä tai täysi-ikäisenä suomalaisen miehen aiheuttaman seksuaalisen ahdistelun (fyysisen tai sanallisen) tai seksuaalisen väkivallan uhriksi, hän voi katsoa olevansa onnekas. Sitä taustaa vasten poliitikkojen äkillinen into ”suojella” suomalaisia naisia ”uhkaavilta” turvapaikanhakijoilta on myös suora tapa alistaa nainen suojeltavaksi olioksi, jolla ei ole omaa tahtoa. Setäpoliitikot myös unohtavat aktiivisesti perheväkivallan olevan hyvin suomalainen ongelma.

Kelpaako nainen vain keppihevoseksi miesten pyrkimyksille?  Parasta olisi siis haastaa naiset käymään toistensa kimppuun parhaaseen Mean girls -tyyliin, jotta sedät voisivat hoidella isoja asioita rauhassa. Sorry vaan, sedät. Nuorempi polvi alkaa olla pikkuisen kypsä tuoho asetelmaan. Ja kun itse on samaa mieltä Madeleine Albrightin kanssa siitä, että helvetissä on erityinen paikka kaikille siskoja kampittaville naisille, ei haluaisi kuunnella enää yhtään naista, joka julistaa olevansa epätyypillinen nainen, ei koskaan törmänneensä lasikattoon tai tulevansa paremmin toimeen miesten kanssa toisten naisten hankaluuden vuoksi. Nämä naiset poseeraavat aloilla, joissa naiset on ajettu kilpailemaan toisiaan vastaan – miten johtajistoon mahtuu viisi miestä ja yksi nainen – muttei kuutta ihmistä (jalkovälistä viis)?