Hamekangasta hakemaan?

Keskustelu ystävän kanssa lenkillä:
– Ketä mä kosisin karkauspäivänä? Hamekangas ois kiva.
– Älä kosi, muista mitä Iinekselle* (*nimi muutettu) kävi?
– Joo, mut mulla ei ole broodya poikaystävää, joka vastaa myöntävästi.
– Älä valkkaa ketään ikuista ihailijaa silti.
– Ei mulla ole ketään vastaavaa kun tää sun ikitoivoton. Se suostuis onnesta soikeena.
– Se suostuis onnesta soikeena ihan kenen tahansa kosintaan…

*

Karkauspäivä ja naisten kosintavuoro, hamekangas ja mahdollisuus muuhunkin. Ei minun juttuni. Kaveripariskuntien joukossa sen sijaan on moniakin, jotka karkauspäivä on sitonut yhteen. Muutamassa tilanteessa tavoitteena on ollut hame, toisissa taas testata tilannetta. Sinänsä erikoista, että kaikki tuntemani karkauspäiväpariskunnat ovat edelleen yhdessä. Joko päivällä on hyvä karma tai sitten naiset ovat turvallisuushakuisempia ja varmempia valitsijoita. Who knows.

*

Minua on kosittu pari kertaa, joista kaikki menevät kännissä ja läpällä -kategoriaan. Kaikki on myöskin suorittanut sama mies, tämä ikitoivoton. Kosintojen ja muidenkin aihepiiriin viittaavien keskustelujen johtoajatuksena on aina se, että hän on synkkä ja yksinäinen, minä taas valoisa ja elämäniloinen (ja **tut). Minä voisin sitten valaista hänen elämäänsä – ja olisihan se ihan järkevääkin taloudellisesti ja muuten. Kun joku luettelee parisuhteen hyviä puolia kuin Audin erikoisherkkuja, alkaa kenen tahansa allergiattomankin nokkosihottuma kehittyä.

Uskomatonta kyllä, mies on aina ollut hyvin ihmeissään pakeistaan – taisi jopa kerran ihmetellä, eivätkö kaikki naiset kuitenkin halua naimisiin. Tiedoksi vain, eivät halua. Minä haluan joko hyvän parisuhteen tai sitten en parisuhdetta lainkaan. En minä ole kenenkään elämän valo, kodin ylevä hengetär, makuukammarin madonna, pelastaja, äiti, käsikynkkäkarkki tai paremman puutteessa kelpaava yleiskone.

*
Toivotan onnea kaikille toivorikkaille siskoille – on tavoitteena sitten hippahame tai avioliitto. Kertokaa sitten minulle, kuinka kävi. Minä itse ahdistun ihan vain siitä, että olen luvannut mennä kaverin järkkäämille treffeille. Minä, joka en ikinä käy treffeillä. Pelkkä ajatuskin saa voimaan huonosti. Itsekseni mietinkin, millaista saatanan siviilirohkeutta vaatii kosiminen, kun minut saa hengiltä pelkästään ajatuskin jonkun ihmisen pyytämisestä treffeille. ”Oletko sinä nainen vai hiiri?” tiukkasi ystävätär taannoin. Tässä asiassa hiiri, utan tvekan.