Alla mina kära vänner
Ystävät – elämän suola, sokeri, hunaja, pippuri, valkosipuli ja savuaromi <3
Vietettyäni taas yhden unettoman yön elämääni pohtien huomasin käyväni mielessäni läpi elämäni eri vaiheiden ystäviä. Kun mittarissa on pikkuisen yli 40 vuotta, on elämässä pysynyt, vieraillut, käväissyt, piipahtanut, viipynyt ja elbannut monenlaisia tyyppejä. Osa tyypeistä on mukana edelleen, osa kadonnut historian hämärään.
Pisimpään elämässä on tietysti pysynyt perhe ja suku. Siskon kanssa yritettiin aikoinaan repiä päästä niin korvat kuin hiuksetkin, mutta nykyään sisko on parasta maailmassa ja täysin korvaamaton kuten vanhemmat ja serkutkin.
Lapsuuskavereista kuvioissa on tiukasti yksi, jonka kanssa näemme sporadisesti – ja jatkamme juttua siitä, mihin jäimme. Vuosien yhteinen historia, tarpeeksi erilainen luonne, tarpeeksi samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja samanlainen asenne ovat kantaneet ystävyyttä reilut 35 vuotta.
Kouluaikaisten kaverien kanssa tiet ovat erkaantuneet enemmänkin Fb-kaveruudeksi. Koulukaveristoni vakiintui varhain, ryntäsi tukka suorana perhe-elämään ja hankki paljon lapsia. Minä rokkasin läpi opiskelijarientoja ja olin oksentaa pizzeriassa, kun porukka puhui anatomisista tuteista, sormiruokailusta, parhaista tiskiaineista ja astiastoista. Minulle muistutettiin jatkuvasti, että oli vääränlainen. Naisen paikka on äitinä. Perhe-elämä on parasta. Mies tarvitaan. Pitää lisääntyä ja täyttää maa. Pienellä paikkakunnalla on parasta asua. Jne. Onpas kumma, että yhteydenpito katkesi. He lähtivät perheleirille, minä festareille.
Opiskeluaikaisen kaveriston runko rakentui vahvaksi kurssien, harjoittelujen, vaihto-opiskelun ja järjestötoiminnan pohjalta. Suurimman osan kanssa ollaan edelleen paljon tekemisissä ja elämänkulku on varsin samanlainen. Samantyyppisen laumansa löytäminen vie aikaa ja opiskellessa tutustuu myös eri-ikäisiin ihmisiin. Koulussa kaverit olivat kaikki samaa ikää, yliopistoajan frendien ikähaarukka on paljon laajempi. Pari vuosikymmentä sinne tai tänne, voisi todeta. Kun vertaan vaivaantuneita tapaamisia kouluaikaisten kaverien kanssa ja kaikenlaisia opiskeluaikaisten kaverien tapaamisia, toisissa istutaan kuin rovastin edessä kinkereillä ja toisissa tanssitaan pöydällä. Siis ihan puheenkin tasolla. Oma maailmani on etääntynyt yllättävän kauaksi lapsuusporukastani – ja oikeastaan se on aina kaukana ollutkin. Silti se jotenkin hämmentää.
Työ- ja vapaa-aikapohjaiset ystävät ovat oma lukunsa. Kun juoksentelee samanhenkisten ihmisten kanssa baareissa ja keikoilla, tutustuu ihaniin uusiin tyyppeihin ja saa paljon uusia ystäviä. On ihana huomata, että viimeisen kymmenen vuoden aikana kaveripiiri on laajentunut moniin ihaniin ihmisiin ja heidän kauttaan vielä erilaisiin uusiin tyyppeihin.
Osasta työkevareista on tullut myös oikeita ystäviä – osasta taas huomaa, miten työpohjaista ystävyys on ollut. Samanlaista kausi- ja aikakausiluonteisuutta huomaa muissakin ystävyyssuhteissaan. Joskus tuntuu hieman kiusalliselta huomata, miten vaikea on puhua yhteisten aiheiden – työn, harrastuksen, kurssin – loputtua. Se on silti hyvä muistutus siitä, että kaikki tärkeät ihmissuhteet eivät ole pitkäaikaisia. Jokaisella ihmisellä on merkityksensä, lyhyempikin ihmissuhde voi olla merkityksellinen.
Kun mietin ystäviäni, mieleni täyttää uskomaton lämpö, kiitollisuus ja liikutus. Alkaa toisaalta hihityttää, toisaalta hieman liikutustuhistuttaa. Mitä kaikkea onkaan tullut koettua, nähtyä, tehtyä, säädettyä, juotua, syötyä, reissattua, piilotettua, löydettyä, munattua, suoritettua, puhuttua, kuiskittua, kirottua, itkettyä, huudettua, pisteytettyä ja jaettua… Koko elämä, monet hetket, yhteiset retket ja pitkä tietä, joka vie jonnekin.
Joskus mieleen tulevat myös ne, jotka eivät enää ole mukana. Osa ei ole enää tässä maailmassa. Osa on katkaissut välit, osaan on katkaistu välit, toiset ovat häipyneet, toiset on häivytetty. Osan kanssa ei vieläkään tiedä, mitä tapahtui. Ystävyyssuhteen loppuminen tuntuu usein pahalta, joskus helpottavalta. Ihan kuin parisuhteessa. Ystävyyssuhteen vain yleensä uskoo kestävän paremmin. Siinä ei aina usko piilevän samanlaisia vaaranpaikkoja.
Ystävyys ei aina ole ruusuilla tanssimista, välillä se vertautuu nuorallatanssiin. Itse olen pyrkinyt pitämään elämästäni loitolla kaikenlaiset draamatyypit, energiasyöpöt ja myrkkytapaukset, mutta siinä ei koskaan täysin onnistu. Jokaisella ihmisellä on ystäviä ja kavereista, joiden kanssa on vaikea olla tai joiden kanssa saa tsempata. Tyyppi, jonka minä-puhe ja ego täyttävät jäähallin tai kaksi. Draamatyyppi, jonka koko elämä on niin suunnattoman upeaa ja hän itse niin täydellinen, että se on jaettava kaikille. Energiasyöppö, jolla on aina kaikki huonosti, joka valittaa kaikesta koko ajan ja joka odottaa itseään viihdytettävän. Besserwisser, jolla on aina jotain alentuvaa sanottavaa.
Onneksi elämässä on myös ne vastakohdat, joiden vuoksi meidän kaikkien elämä on niin paljon parempaa. Dynamiittityyppi, joka jaksaa aina ehdottaa ja tehdä kaikkea kreisiä – ja jonka johdolla tulee päädyttyä esimerkiksi hyppimään pellehyppyjä puoli kuusi aamulla. Hymytyyppi, jonka hymy on herkässä ja asenne elämään ihanan positiivinen silloinkin, kun aamukahvit löytyvät vaalean takin rinnuksilta. Järjen ääni, joka käskee pistää pään jäävesihanan alle, pitää sen siellä vartin ja sitten pohtia, kannattaako sinne Milanoon muuttaa sen italialaisen stuertin perässä. Leelia, joka jaksaa kuunnella tarpeen vaatiessa. Vamhempi viisas nainen, jonka esimerkin avulla tietää olevansa pösilö vielä kymmenenkin vuoden päästä. Nuorempi viisas nainen, joka vuoksi muistaa olleensa kuitenkin ihan fiksu tuossakin iässä. Jumppakärpänen, joka lupaa kymmenen kilsa lenkin ja vierailun Magin jätskikiskalla. Totuudentorvi, joka kertoo rehellisesti berberin näyttävän lentotukialukselta kynähameessa.
Kummitätini sanoi kerran, että ihmisenä hän ei ole saavuttanut materiaalista hyvää kovinkaan paljon, mutta henkinen hyvä on satanut hänen päälleen kuin kultasade. Hänen ajatusesimerkkinsä mukaan olen monasti todennut olevani henkisesti rikas ja materiaalisesti vaihtelevasti selviävä. Olen huomaamattani rakentanut pienen lapsuusperheeni ja pienen sukuni lisäksi itselleni ystäväperheen, jonka ansioista elämässäni on tapahtunut paljon kaikenlaista hauskaa. Kiitos, rakkaat! Ilman teitä elämä olisi kohtuullisen booring – ja aika monta tempausta olisi jäänyt tekemättä.