Järkivalinta

”Mun mielestä sun pitäisi lopettaa tuo haihattelu ja valita järkevästi.”

Istuin ystäväni kanssa kahvilla, kun hän pamautti näkemyksensa 15 vuotta järkiperusteisessa avioliitossa olleen varmuudella. Vastasin jotain neutraalihkoa ja ajattelin itsekseni, mitä hän mahtaisikaan ajatella viimeisimmästä, nyt jo reilun vuoden kestäneestä säätökuviostani. Ystäväni ei ole vieläkään luovuttanut sen suhteen, että tulisin ”järkiini” ja perustaisin ”oikean” perheen. Minä taas pohdin mielessäni, milloin hän ymmärtäisi biologian tulevan vastaan.

Paras puoli yli 40 ikävuodesta on se, että lastenhankintapuheista olen jo lähes päässyt eroon. Silti aina jostain tulee se tyyppi, jonka ansioista asioista joutuu taas vatvomaan. Luulisi nyt, että vuonna 2020 olisi jo päästy hieman eteenpäin kivikaudelta. Mutta ei.

”Kadut sitten vanhana.”
En kadu. Voisin myös katua lasten hankkimistakin, vaikka sitä ei saa nainen koskaan myöntää.

”Et ole koskaan kokenut oikeaa rakkautta.”
Mitä on oikea rakkaus? Miksen olisi?

”Vihaatsä lapsia?”
En. Teen töitä lasten ja nuorten kanssa. Aikuiset on paljon tylsempiä kuin nuoriso.

”Ootsä kieltänyt joltain mieheltä oikeuden isyyteen?”
En. Kaksi suhdetta on päättynyt tosin alkuunsa, kun en ole halunnut lapsia.Besides, ei miehen elämä muutu lapsista yhtä totaalisesti kuin naisilla. 

”Etkö sä voinut saada lasta.”
En tiedä. Eihän sitä kukaan tiedä.

Kahvittelun jälkeen kävelin rauhassa kotiin. Ystäväni ajoi espoolaiseen pientalolähiöön perheensä luokse. Hän valitsi aikoinaan järkevästi itselleen sopivan miehen. Toivon hänen olevan onnellinen, vaikka muistakin epäilleeni asiaa alusta asti. Hänellä on aika paljon huokailtavaa ruudittomasta miehestään.

Järkevä valinta. Omasta mielestäni minäkin sen olen tehnyt. Olen valinnut oman polkuni ja itsenäisyyteni. Minun ei ole tarvinnut valita elättäjää itselleni, isää lapsilleni tai oikenlaista miestä statukseni kannalta. Valinnoistani voi olla montaa mieltä, mutta olen tehnyt ei aina rehellisesti. Mielestäni ihmiseltä ei voi enempää vaatia.