Täydellisen ihana kesä (not quite)

Nyt on kuulemma kuumien kohtaamiskesien kohtaamiskesä (ainakin iltapäivälehtien ja niihin linkittyvien sivujen mukaan). Kaikkien ihmisten pitäisi rynniä radalle kuin sonnien kevätlaitumelle, koska baarit ovat auki, koska deittailukiima, koska EM-kisat ja koska Himoksellakin festaroidaan. Hell ye–, ermh, no.

Jep, kesä saa aina ihmiset valtaamaan maan, puistot, niemet, vedet, terassit ja festarit. Se ei ole mikään uutinen, jona se esitetään joka vuosi. Joka kesä on edellistä kuumempi (ilmastonmuutokseen uskovien mukaan kyllä) ja kuin luotu _______________ (lisää milloin mikäkin asia).

Päivystävä ilonpilaaja marisee, ettei kesä ole mitään, koska maasta ei pääse mihinkään turvallisesti ja katsoo kauhuissaan sitä testaamatonta potkupallopäistöä, joka kävi Putin-sedällä kylässä sen kummemmin testaamatta itseään ja karanteenissa pysymättä. Kun nuo nyt kirmaavat villinä pitkin Suomen kesää, saadaan pientä jännitystä tartuntatilanteeseen ja kesätapahtumiin. Sen verran ikävää karanteeni ja eristys ovat, että moni skippaa ne, kuten Kainuussa on nyt käynyt.

Päivystävä ilonpilaaja on myös äärettömän kettuuntunut siihen, että ulisevat amatöörit saavat tulkita karaokessa, mutta taitavat ammattilaiset joutuvat edelleen pyörittelemään peukaloitaan. Niin kauan kuin baareissa saa riekkua miten haluaa, mutta tapahtuma-alaa ei ole vapautettu kohtuuttomista rajoituksista, minulle vuosi 2020 ei ole todellakaan ohi. Tapahtuma-ala osaa hoitaa asiansa erinomaisesti, jos sille vain annetaan mahdollisuus. Toivottavasti Himokselta ei nyt lähde mikään tartuntarypäs, ettei sen perusteella ruuvia voitaisi kiristää (vain) tapahtumien osalta.

Kesän tärkein asia on se, että voisi nähdä rakkaitaan lähempänä ja kauempana. Perhe, ystävät ja muut läheiset ovat se porukka, joita on ollut eniten ikävä. Sitten onkin jo kulttuuri: keikat, konsertit, leffat. Onneksi edes museot ovat pystyneet avaamaan ovensa. Olisi myös kiva tehdä työtään normaalisti ja turvallisesti. Syksyllä sitten nähdään, miten kouluun palataan ja millaisessa tilanteessa. En halua ajatella sitä nyt.

Tuntuu jotenkin haljulta kyseenalaistaa yhteiskunnan avautumista ja muita toimia, mutta niiden tempoilevuus ja tiettyjen alojen – juuri tapahtumat ja kulttuuri – täydellinen unohtaminen syövät oikeustajua. Kulttuuria olisi näinä  aikoina tarvittu enemmän kuin koskaan. Me ihan kaikki olisimme tarvinneet. On pakko kysyä, miten tapahtuma-ala tullaan saamaan tästä jaloilleen ja miten se tehdään niin, etteivät isot toimijat kahmi kaikkia tukia. Miten se jo ennestään minimituloilla elänyt yksityisyrittäjä saadaan jaloilleen ja jatkamaan taiteensa tekemistä?

Minun kesäonneni olisi istua kuuntelemassa hyvää bändi ulkona tai sisällä, maksaa pääsylippu, nähdä ystäviä ja tietää, että seuraava keikkalippu olisi taskussa ja että sen voisi käyttää. Hurjan pieni asia,mutta tällä hetkellä surullisen utopistinen.