And then there was this silence

Välitila.

Tunnen katsovani toista ihmistä jakomielitautisin silmin.
Näen niin paljon kaunista, rakasta ja hyvää. Näen niin paljon itsekästä, satuttavaa ja surullista.

Minä olen aina ymmärtänyt liikaa. Minä en jaksa enää ymmärtää.
Pitääköhän selitys vääntää hopealangasta ja ripustaa Yggdrasil-maailmanpuuhun helisemään?

Ihminen pääsee yllättävän pitkälle pakolla (töihin on pakko mennä), jääkylmällä vedellä (huuhtoo unettoman yön sivuun), hyvällä silmänympärysvoiteella (Alice Cooper, I’m your match…), kasvohieronnalla (hieman herääkin), kauramaitolatella (työmatkaherkku), päättäväisillä kulmakarvoilla (kaaret kunniaan), kävelyllä (meditaatio) ja  huulipunalla (syöjättären suu). Kun on vielä siunattu ihanilla läheisillä ja ystävillä sekä rakkaudella musiikkiin ja kirjallisuuteen, tietää selviävänsä hengissä. 

Heikompi sukupuoli sortuu elon tiellä, nainen porskuttaa aina eteenpäin.