Avoimesti suhteessa

Istuin baarin hämärässä sivupöydässä hyvän ystäväni kanssa. Edessä oli lasilliset täyteläistä punaviiniä ja taustalla soi täydellinen musa. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, joten juteltavaa riitti. Huomasin ystäväni – jonka kasvot olivat suoremmin muun tilan suuntaan – näyttävän ensin hieman ihmettelevältä, sitten hyvin hämmentyneeltä ja lopulta jopa pöyristyneeltä.
– Mitä ihmettä? sihisin. 
– Eiks nti P ole edelleen yhdessä hra H:n kanssa?
– On käsittääkseni. Nehän oli just lemmenlomalla jossain etelässä.
– Miks nti P sitten nuoleskelee tuolla takakulmassa tyyppiä, joka ei tasan ole hra H?
Käännyin varovasti ja pysyttelin viereisen pöydän vieressä seisoskelleen miehen takana. Nti P oli juuri hiippailemassa sivuilleen vilkuillen ulos baarista seuralaisensa kanssa. Ystäväni pöyristys leijui ilmassa, ja olin itse aika yllättynyt. 
– Ehkä niillä onkin nyt niin muodikas avoin suhde, sanoin.
– Avoimessa suhteessa olevat ovat kaikkein parhaimpia pettämään itseään, ystäväni puuskahti ja jatkoi, kuten myös rakkautta etsiviä sinkkuja.

Ymmärsin hänen pointtinsa erittäin hyvin. Häntä piiritti taannoin entinen työkaveri, joka oli samassa työpaikassa ollessa ylläpitänyt neutraalia ystävyyttä ilman mitään virityksiä tai kummallisuuksia. Ystäväni oli pitänyt miestä luotettavana ja avovaimoineen mukavina tyyppeinä, vieraillut usein ja reissannutkin festareilla ja kesätapahtumissa heidän kanssaan. Kun mies oli vaihtanut työpaikkaa, tilanne oli muuttunut. Mies oli ryhtynyt täysin häpeilemättä ja avoimesta pokaamaan ystävääni ja tarjonnut itseään kuin jotain hyvääkin palvelusdiiliä. Kun ystävätär oli kieltäytynyt jyrkästi, mies ei ollut ensin uskoa asiaa. Lopulta mies oli kommentoinut siihen tyyliin, että ystäväni tarvitsisi ”kunnon panoa”, sillä hänestä oli tulossa ”pahemman luokan hiekkapillu”. Se siitä ystävästä. Block. (Mies oli sitten puolisen vuotta myöhemmin lähettänyt työmeiliin viestin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ehdottanut kahvittelua.)

Kävellessäni kotiin viinien jälkeen mietiskelin ihmissuhteita. Minulla on parikin ex-heilaa, joilla on loistava tapa yrittää lipevää etenemistä suuntaani kaikenlaisten suhteiden välillä – pointsit siitä, että kummatkin osapuolet ovat näillä hetkillä (suhteellisen) vapaalla jalalla. Yksi ex tosin on pommittanut nyt tästä vapaan suhteen näkökulmasta. Hän asuu avokkinsa kanssa osan aikaa eri paikkakunnilla, joten mitä ilmeisimmin jonkinlainen suola janottaa toista tai molempia. Hänkin on suhtautunut kovin ihmetellen siihen, ettei tässä nyt kiinnosta. 

Olen seurannut ystävieni elämää ns. avoimissa suhteissa tai ns. vapaan rakkauden syövereissä. Ensinnäkin tiedän itsestäni, ettei kyseinen järjestely sopisi minulle. Toisaalta suurin osa ystävistäni on kärsinyt monenlaisista mustasukkaisuuden ja epävarmuuden tunteista avoimissakin suhteissaan. Jos suhteessa seksistä ja huomiosta tulee vallankäytön väline, jotakuta sattuu. Aina.

Ehkä minua myös häiritsee se, että varsinkin baariympäristössä moni (omien sanojensa mukaan) vapaassa suhteessa oleva mies tulee pokaamaan sinkkunaista täysin varmana siitä, että nainen haluaa pomminvarmasti juuri hänen mukaansa. Kun asia ei kiinnostakaan, vastaus on usein juuri ajatusmalli, jossa hän on tässä tarjoamassa Suurta Palvelusta hyvää hyvyyttään. Hänelle avoin suhde tarkoittaa jännää baaripokailua – ja jos se ei onnistukaan, kotona odottaa joka tapauksessa joku.

Osa avoimessa suhteessa olevista pelkää luultavasti juuri yksinoloa, mitä minun on vaikea ymmärtää. Eräs ystäväni tunnusti jälkeenpäin myöntyneensä avoimeen suhteeseen ”pelastaakseen” liittonsa. Mies juoksi viikonloput baareissa kuin kiimainen kolli, mutta ystävälläni oli parempi flaksi, mikä otti miestä päähän. Nalkutukseen kyllästyneenä hän pakkasi laukkunsa ja vannoo, ettei ikimaailmassa suostu enää mihinkään vastaavaan.

Meillä on monenlaisia ajatuksia ja käsityksiä rakkaudesta. Monen mielestä omani on varmasti kovin yksiulotteinen, mutta tunnen itseni ajatusmallini. Toiset saavat tehdä mitä haluavat, kunhan eivät satuta muita. Ehkä tuttavapiirissäni avointen suhteiden ja polyamorian poluilla on sattunut tavallista enemmän haavereita, joita olen sitten ystävieni mielissä saanut paikkailla – ja itse vakuuttunut entistä enemmän omasta tiestäni.