Elämäni miehet feat. Kirpaisu
Duunin kahvi- ja lounaspöydässä käytiin keskustelua unelmamiehistä (ja hieman myös -naisista). Haarukoin wokkia suuhuni ja ikuisena vastarannankiiskenä pelasin mielessäni hevonpaskabingomaista arvauspeliä ”ihanista” standardimiehistä. Siellä lueteltiin kaikenlaiset peteparkkoset, mikkoleppilammet, tommikorpelat, ryangoslingit ja muut, joiden kohdalla kiinnostusmittarini ei edes värähdä. Pidin päättäväisesti suuni kiinni, koska en jaksanut selitellä. Onneksi kukaan ei kysellyt minulta mitään. Ne meikäläiset kuolaamat jannut kun eivät olisi olleet oikein muille tuttuja.
Samaan tapaan ne elämäni miehet (*MIKSI tätä ilmausta käyttäessään tuntee itsensä Zsa Zsa Gaboriksi?) ovat kaikki olleet ihan muista kuvioista kuin duuneista tai kaveriporukasta. Yhteistä on ollut raskaamman musiikin fanitus ja rouheampi olemus – ja se, että osan ystävistä mukaan he ovat kaikki olleet toinen toistaan oudompia. Ehkä se kertoo minustakin jotain. (Tosin näin jälkikäteen on osasta kyllä ihan ehdottomasti samaa mieltä…)
Suuren osan existäni kanssa olen ihan asiallisissa väleissä, jokusen kanssa käydään säännöllisen epäsäännöllisesti kahvilla ja ollaan tekemisissä muutenkin. Muutaman pelkkä ajattelu aiheuttaa kuvotuksen tunteen. Peruscase siis ihan kenelle tahansa ikäiselleni naiselle, oletan.
*
Jokaisella naisella lienee myös jokunen what if -mies menneisyydessään tai nykyisyydessä. Sellainen, jonka kanssa on joskus ollut jotain pientä tai sitten on luotu pitkiä katseita ja flirttailtu etäältä. Homma ei ole koskaan edennyt mihinkään, koska toinen on ollut varattu, asunut Lofooteilla tai käynyt läpi elämää suurempaa avioerodraamaa. Tai sitten kyse on ihmisestä, joka on tavalla tai toisella läheinen kaveri, jonkun kaverin exä, työkaveri tai sellainen hottis, jollaiseen pelkää polttavansa näppinsä kunnolla – tai ainakin menettävänsä kasvonsa, jos ilmaisee kiinnostuksensa. Kutsun tällaista ihmistä nimellä kirpaisu.
Oma kirpaisuni on tyyppi, jonka muutama vanha ystäväni tuntee nimellä Would Be. Se kuvaa kaiken. Olen tavannut tyypin yhteisissä harrastuksissa yli kymmenen vuotta sitten.
Hän on niitä ihmisiä, jotka ovat käsittämättömän lämpimiä, luontevia ja ystävällisiä ihan kaikille. Hän kertoi joskus varttuneensa keskellä siskojen ja serkkutyttöjen armeijaa ja aina ihmetelleensä kundiporukassa, miksi naisista puhutaan jonain kummallisina kapistuksina, koska miehet ja naiset ovat loppujen lopuksi ihan samanlaisia. Tapasin hänen ihanan avopuolisonsa useita kertoja, ja kaveri heitti minut joskus kotiin tai huolehti muuten, että pääsin iltamenosta turvallisesti kotiin. Sitten en nähnyt häntä vähään aikaan, mutta tapasimme pitkän tauon jälkeen Tavastialla keikalla. Olin siellä silloisen on-off-heilani kanssa. Mies oli yksin, kohtuullisen humalassa ja ilman sormusta. Hän kertoi erostaan ja kun on-offini halusi keikan jälkeen lähteä kotiin, lähdin vähän vastahakoisesti. Mies halasi minua pitkään ja pyysi jäämään. Vieläkin kaduttaa, etten jäänyt.
Would be lähti duuniin Ruotsiin ja näimme satunnaisesti jossakin harrastuskuvioissa. Mukana oli toisinaan aivan yhtä ihana ja fiksu nainen kuin se edellinen. Näin miehen edellisen kerran aika tarkkaan vuosi sitten jälleen Tavastialla. Olin siellä silloisen miesystäväni (nyk. exän) kanssa, ja juttelimme pitkään. Mies oli taas töissä Helsingissä ja eronnut. Exäni kehui tyyppiä loistokaveriksi ja ihmetteli myöhemmin, miten tuollainen mies saattoi olla sinkku. Would be taas totesi minulle baaritiskilä, että oli kiva huomata minun löytäneen hyvän tyypin. Itse hymyilin iloisesti ja tunsin itseni jotenkin noloksi.
Kauhukevään aikaan niputin koko miessukupuolen samaan nippuun ydinjätteen kanssa ja hautasin koko paskan jonnekin peruskallioon. Nyt elokuussa törmäsin mieheen jälleen Tavastialla. Hänellä oli mukanaan ihana ja mukava nainen, seurustelukumppani. Minua halattiin lämpimästi ja pahoiteltiin vilpittömästi, kun kerroin erostani. Sain kyydin kotiin keikan jälkeen ja se ihana seurustelukumppani halasi minua autosta noustuani ja toivoi meidän näkevän taas uudestaan. Forever Would be, it seems.
*
Vanhempi ja viisaampi ystäväni opetti jo vuosi sitten, että kannattaa pitää elämänsä miehenä fiksua iskää tai maailman ihaninta kummipoikaa. Pysyy niinq standardit korkealla – jotta voi sitten verrata sitä norjalaista kitarajumalaa kunnon kohteeseen, jos se nyt sattuu Gevalia-tyylisesti romahtamaan just omasta etuovesta sisään tavallisena maanantaiaamuna kello viisi.