Exien kanssa baarissa

Onnistuin jokin aika sitten astumaan miinaan.
Tai siis paljastin sosiaalisen tabun.
Menin baariin kahden exän kanssa.
No big deal, ajattelin.
Olin väärässä.

– Siis herrajumalaperkele, et sä sitten parempaa seuraa itselles keksinyt?
– Saanks mä kysyä, et mitä sä oikein ajattelit?
– Mä meinasin kävellä tolppaa päin.
– Anteeks kenen kanssa mä näin sun just istuvan?
– Siis onko noi kaksi todellakin…?
– Terve, jätkät! Onks täällä joku exien kokoontumisajot?

Olin ex tempore -keikalla kuuntelemassa kaverin bändiä ja näin keikalla exäni. Juorusimme iloisesti vähän kaikesta, kun paikalle ilmaantui toinen exä. Juorusimme iloisesti ja puhuimme päivänpolitiikkaa innokkaasti. Päätimme jatkaa punaviinin nauttimista jossain sellaisessa paikassa, jossa ei tarvitse menettää ääntään ja/tai kuuloaan ja jossa pääsee istumaan, joten menimme baariin, haimme punkkua ja kolme lasia. Jatkoimme politikointia.

Huomasin kyllä sivusilmällä, että kaverini tuijottivat pöytäämme monttu auki. Kun se humalainen sankari, joka kutsui sattumatapaamista exien kokoontumisajoiksi, huojui huonon huumorinsa varjolla pöytämme edessä, minua alkoi kevyesti ärsyttää, samaten exiä. Sitä ennen jo yksi tuttava supisi hämmennystään naistenhuoneessa, mitä en myöskään ymmärtänyt tippaakaan. Eikö ole paremminkin toivottavaa, että aikuinen, normijärkinen ihminen on asiallisissa väleissä exiensä kanssa? Onko jotenkin jalompaa kyräillä baariin nurkassa, kehitellä väistämissääntöjä tai alkaa tapella? Ilmeisesti kyllä. Voihan huokaus.

Pilkun aikaan minä ja toinen exä lähdimme marssimaan kohti Kalliota toisen exän napatessa taksin ja lähtiessä koukkaamaan tyttöystäväänsä kyytiin kotia kohti. Kun putsasin meikkejä kasvoiltani pohdin edelleen ihmisten kummallisuutta. Aloin jo helposti provosoituvana ihmisenä suunnitella tapaamista, jossa paikalla olisi neljä fiksua exääni. Siinä olisi taas konformisteilla kohistavaa.