Joskus käy niin…

Kesän rauhoittavan vaikutuksen jälkeen päätin, että sama meno saa nyt jatkua. Ei mitään sotkuja ja kummallisuuksia, suuria tunnemyrskyjä tai piehtarointia jossakin muistoheteiköissä. Minulla on ihan tarpeeksi elämää ja tekemistä omissakin asioissani ja aika paljon järjesteltävää ihan perusarkeenkin.

Itsevarma polleus tosin kosahtaa kaikkein varmimmin. Ylpeä päätökseni keskittyä silittelemään kaverien kissoja ja koiria sekä pohdinnat fiikuksen hankinnasta joutuivat testiin heti tyttöjen illan jatkoilla, jonka tuloksena en selvinnyt kotiin yksin. Päättelin tosin, ettei toisesta osapuolesta olisi jatkosetteihin hänen hieman erilaisen elämäntilanteensa vuoksi, joten olisi turvassa. Olin mielessäni tyytyväinen hauskasta illasta ja pussailuseurasta. Kevyt palvonta ja ihailu olivat hyvä tapa siivota viimeisetkin kevätsotkun rippeet mielestä.

Oli hieman yllättävää, että mies halusi tavata uudestaan. Päätin mielessäni, että en kysele, en selittele, en  mieti liikaa. Päätin katsoa hetken kerrallaan.Katson edelleen.

Olen ehkä saanut uuden ystävän. Se tuntuu kivalta. Kun kuulin kevään tunnesotkujen toisen osapuolen löytäneen rinnalleen uuden ihmisen, se ei edes kirpaissut. Toivoin vilpittömästi hänen olevan onnellinen. Ja toivon edelleen.

Minä sen sijaan istun uuden ongelman parissa: vanha tuttava pyysi treffeille. Kieltäydyin kohteliaasti, mies otti asian hyvin, kaikki on kunnossa. Tilanne on kuitenkin hieman erikoinen. En ymmärrä ystävääni, jonka mielestä minun pitäisi olla imarreltu. Oman tulkintani mukaan tuttava on enemmänkin  juttuseuran tarpeessa. Minä vain satuin osumaan ns. reitille jollakin kummallisella hetkellä.

Lähden nyt työviikkooni hyvällä mielellä mutta hieman hämmentyneenä. Pienessä ajassa on tapahtunut paljon.