Kesä keikkuen eteneepi

Kiitos, kesä.
Peilistä katsoo jo lähes omanikäinen naama. Oma peilikuva oli ennen lomaa sikäli pelottavaa katsottavaa, että peilin ohi kävellessäkin pelästyi. Olen nukkunut, levännyt ja päässyt pois arkisesta oravanpyörästä. Olo on viileän selkeä ja jotenkin perusonnellinen. Nassu on täynnä pisamia ja aurinkoläikkiä, mutta sekään ei jaksa huolettaa. Guasha ja kasvohieronta ovat kohottaneet mielialaa ja kasvonpiirteitä.

Olen siivonnut kevään sotkut hyvin pois ajatuksistani. Siksi olinkin saada raivokohtauksen, kun menneisyyden haamut palasivat kummittelemaan. Onneksi ne eivät aiheuttaneet mielenrauhassa mitään heilahduksia. Lähinnä päällimmäisenä tunteena oli kummastus. Miksi saatanassa mulle täytyy tämäkin nyt kertoa? Who knows…

Voin osittain kiittää menneisyyden haamuja siitä, että tuli  pienessä ärsyssä lähdettyä kerrankin baariin, oltua kerrankin baarissa tappiin astia ja lähdettyä kerrankin vielä jatkoillekin. Toisesta osapuolesta tuskin on satunnaisia tapaamisia kummempaa jatkoa,mutta fiksujen, erilaisten ja kivojen ihmisten kanssa on aina mukava viettää aikaansa. Kevyt palvonta ja miellyttämisenhalu olivat myös hyvin tervetulleita. ”Sulla tais olla hyvät jatkot”, ystävätär totesi seuraavana päivänä kahvilla hieman huvittuneesti ja jatkoi, ”oot aika muikea.”  Syystä.

Loma on loppumassa, ja työt odottavat. Yritän vielä venyttää lomafiilistä ja olla ajattelematta asioita sen syvemmin. Pää tarvitsee breikkinsä. Syksy on kuitenkin omanlaistaan kaaosta, joten menköön sitten samassa konkassa. Minä lähden vielä rantakävelylle haistelemaan syyskesän tuulta ja pohtimaan, mitä vastata jatkojen miehelle.