Kestävän kehityksen naisten työt

Pöydällä on kasa vaatteita ja laukku. Käyn jokaisen läpi vuorotellen: ompelen napit, hurautan ompelukoneella repsottavat saumat, asettelen vetoketjun uudelleen, korjaan käsineiden pudonneet silmukat, puhdistan laukun ja parsin sukat. Ajattelen jokusen kerran hieman huvittuneena, mitä muinainen kässänopettajani sanoisi minut nähdessään – hänen mukaansa olin toivottomin mahdollinen oppilas, koska kehtasin sanoa vihaavani kutomista. Kässä olisikin todistuksessa ihastuttava seiska, ja opettaja hyvä muistutus sellaisesta opettajasta, jollaista ei kukaan itselleen tai lapselleen halua tai jollaiseksi ei kukaan opettaja halua tulla.

Minulla vaatteiden korjaaminen itse tai vieminen ompelijalle korjattavaksi on itsestäänselvyys samaan tapaan kuin kenkien vieminen suutariin ja vaatteista huolehtiminen muutenkin. Olen joskus ystäväni kanssa naureskellut, miten olen parsinut niin alkkareitani, sukkahousujani kuin t-paitojanikin – ja liimannut itse suosikkikenkiäni (tai yrittänyt), kun taitava suutarini on nostanut kätensä pystyyn ja kieltäytynyt korjaamasta ihan loppuun kulutettuja popojani. Miksi heittää hyvä pois ja hankkia huonompi tilalle, jos suosikkivaatteen tai -kengät saa korjattua? En ole edelleenkään mikään virtuoosi, mutta saan vaatteeni pidettyä kunnossa ja haaveilen omasta ompelukoneesta. Nyt ompelu tarkoittaa vaatteiden kokoamista kassiin ja visiittiä äidin tai siskon luo.

En ole myöskään ostanut uusia astioita pitkään aikaan. Suurin osa astioistani on peräisin lapsuudenkodistani tai isovanhemmiltani. Itse olen ostanut vain joitakin laseja ja teekannun. Kattiloistakin suurin osa on saatu lahjaksi. Ihanimmat astiani ovat vanhempieni häälahjoja, joita he eivät ole kokeneet oman tyylinsä mukaisiksi. Minulla ne ovat aktiivisessa käytössä samaan tapaan kuin mummin kaapin perällä pölyä kerännneet lautasetkin.

Haluaisin mummin lakanat vielä aktiiviseen käyttöön. Niissä tosin on se ongelma, että ne pitäisi mankeloida aina pesun jälkeen, eikä talomme pesutuvassa ole mankelia. Olen jopa itse ajatellut pikkumankelin hankkimista, siksi ihanaa olisi ottaa käyttöön vanhat kapiolakanat ja käsitellä niitä oikein. Silittäminen olisi tietysti vaihtoehto, mutta mankeloiduissa lakanoissa on silti oma tunnelmansa.

Ehkä se on tämä ikä, mutta huomaan usein haaveilevani jostakin ompelu- tai kässäkurssista, jossa voisi oppia tekemään vaatteita ja korjaamaan niitä. Kuinka ihanaa olisikaan osata tehdä loppuun käytetystä suosikkihameesta kaavat, ostaa kangaskaupasta makea kangas ja ommella itselleen juuri sellainen hame, jollaista eniten haluaa. Ihan itse.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *