Kickohvimiehet ja lounaspäteminen

Olin kerrankin lounaalla keskustassa koulutuspäivän vuoksi. Tämä olikin mielenkiintoinen kokemus. Vaikka kaikenlainen kahvila-, juna- ja baaripaasaus on ehtymätön luonnonvara, ns. mukaproduktiivinen ja mahdollisimman laajalle yleisölle mukanonchalantisti tarjoiltu lounastehostepuhe onkin jäänyt kokematta. Kun omassa arjessa lounaan määritelmä on 10 minuutissa vapaalla tyylillä elimistöön survottu ruokavalmiste (rauhallisella lounaalla 20 minuutissa), ei minkäänlaiselle paskapuheelle ole aikaa. 

”Näinkö ne ns. normaalit ihmiset viettävät lounasaikaansa? Ovatkohan nämä samoja, joilla on aikaa roikkua somessa ja järjestellä kaikki asiat työaikana?”
tiedustelin ystävältäni, joka tekee nykyään täysin eri alan töitä.
Hän vilkaisi minua huvittuneena ja hymähti: ”Sulla on hei ne vitun pitkät lomat ja periaatteessa vapaat viikonloput.”
”Periaatteessa”, hymähdin.
”Tossa sun duunissa aika moni muukin asia on ”periaatteessa”.”
Nauroimme.

”…. tässä meidän kamppiksessa on nyt todellisen kickohfin paikka ja päivitystä on luvassa…”
Vilkaisimme ystäväni kanssa toisiamme sushilautasten yli keskustan lounaspaikassa. Itsetehosteinen miespaasaus kuului tasaisen puheensorinan ja ruokailuäänten yli. Emme kumpikaan siedä tekolupsakalla murteella puhuvia kickohvimiehiä, joiden tärkein rooli elämässä on esittää työstään tärkeää. Viereisen pöydän viileänrauhallinen pukumies vilkaisi meitä huokaisuni jälkeen ja hymyili vienosti. Hämärästi tutulta näyttäneen pukumiehen poistuttua tajusimme hänen olevan omalla alallaan guruasemassa oleva analyytikko. Syvissä vesissä ei aidosti suurten kalojen tarvitse esittää mitään. 

”… tää mun duuni on niin 24/7, että mä en voi kos-kaan pitää breikkii mun roolist.”
Haimme kahvilasta vielä isot mantelilatet iltapäivää varten. Jonossa edessämme seisoi kaksi kuvankaunista ja huolellisesti tyylinsä miettinyttä nuorta naista, hämärästi tutunnäköisiä blogistanista ja juorupalstoilta jopa kaltaiselleni kaikesta tällaisesta pihalle olevalle. Toisen olkapäällä roikkui kamera ja toisella iso kassi kuvausrekvisiittaa. Tarkoitus oli ilmeisesti mennä ottamaan syksyisiä somekuvia. Puhe omista seuraajamääristä ja oman itsensä todellisesta myymisestä (kuulosti hieman perverssiltä ja turkkalaiselta samaan aikaan) oli hämmentävän avointa ja erittäin kiinnostavaa. Jos julkisuudesta on tullut osa omaa minää, orwellilaisen yhteiskunnan kauhukuvasta on tullut osan autuus.

”… mä laitan H:n kotiin viestin, jotta päästään asiasta eteenpäin.”
”Kiitos, palataan sitten asiaan, kun terveydenhoitaja saa osuutensa hoidettua.”
Omassa duunissani on luonnollista pitää matakaa profiilia. Kun kyse on nuorten luottamuksesta ja turvallisuudesta, ei mikään varovaisuus ole turhaa. Kun vielä koko maailma osaa duunini paremmin kuin minä, en viitsi käydä 1970-luvulle jämähtänyttä keskustelua. Oman duuniporukan kanssa työasioita tulee jauhettua liikaakin. Vapaa-ajalla on onneksi muutakin tekemistä kuin rypeä työasioissa, vaikka monet tilanteet tulevatkin uniin.

*

Työ on iso osa monen identiteettiä. Mietin työtäni jatkuvasti, opiskelen lisää, puhun työstäni samalla alalla olevien ystävieni kanssa ja seuraan julkista keskustelua, tutkimusta ja viranomaispäätöksiä. Silti en osaa ajatella, että työni tekisi minusta jotenkin paremman ihmisen tai minun pitäisi markkinoida itseäni. Se tuntuu jotenkin niin halvalta ja rahvaanomaiselta. Uudet ajat ovat kuitenkjin edessä.

Oman osaamisensa brändääminen ja markkinointi ovat tulossa myös kasvatus-, koulutus- ja sosiaalialalle, jolle kaikenlaiset konsultit ja markkinointityypit ovat luomassa monenlaisia strategioita, toimintamalleja ja caseja. He tulevat säkkituoleineen, kömpelöine osaamispeleineen ja tradenomikäsityksineen takki auki ympäristöön ja alalle, josta he eivät tiedä mitään. Viimeksi kun tällainen korskuva tyyppi kävi luennoimassa, katselin etsivästi roskista siltä varalta, että raketspya yllättäisi. Lohduttauduin sillä, että tyypistä tehtäisiin jauhelihaa asiakkaistoni toimesta alle vartissa. Ilmankos nämä kukonpojat ja ”asiantuntijat” eivät koskaan tule itse suorituspaikoille vaan huutelevat pukukopista tai kahviosta ohjeita ja moitteita.

Olen monessa asiassa vanhanaikainen ja selvästi eri sukupolvea koko elämänsä brändäävien kanssa. Arvostan sivistystä ja aitoa osaamista. Molemmat ovat vähän passé maailmassa, jossa tärkeintä on seuraajien määrä. Kuin kultissa.

Itseään markkinoivalla pitää olla aitoa osaamista ja kompetenssia, molempia on monenlaisia. Ystäväni jätti yliopisto-opinnot vuoden jälkeen ja teki sponsori- ja mallintöitä kovatahtisesti kolme vuotta ympäri maailmaa: katalogeja, mainoksia, sovitusmalleja, kuvauksia, promohommia. Hän pääsi matkustelemaan, sai rahaa säästöön, löysi kiinnostavia kontakteja ja oppi puhumaan sujuvasti kolme koulussa aloitettua kieltä. Tämän jälkeen hän lähti opiskelemaan markkointia, matkailua ja hyvinvointia sekä loi oman työkuvan ja tietyssä mielessä brändin. Hän on joskus sanonut, miten ulkonäkökompetenssista (”Mä olin just sopivan neutraali vaateripustin.) on edetty osaamiseen ja kouluttamiseen vähäeleisesti ja omia vahvuuksia hyödyntäen. Hän ei puhu asiakkaistaan nimillä tai titteleillä, molempia tosin löytyy. Viime aikoina hän on palannut laajentaman osaamistaan – tekemään niitä aikoinaan kesken jääneitä opintoja. ”Ehkä mä vielä joskus teen tätäkin.”

En ole kateellinen ns. menestyjille. Minulla on muutenkin oma käsitykseni menestyksestä. Se tarkoittaa taloudellista turvallisuutta, hyvää oloa ja työtä, jolla on merkitystä ja mahdollisuus tehdä maailmasta parempi paikka. Muistan, miten nyt jo eläköitynyt kollegani summasi kerran päivänsä huippuhetken eräässä palaverissa, jossa vahatukkaiset miehet brassailivat digitaalisilla innovaatioillaan, joiden tehtävä oli viedä työmme nextille levelille.
”Minun päiväni huippuhetki oli aamulla, kun nuori tuli luokkaani sanoen, että hänestä on täällä niin ihanaa, koska täällä välitetään, täällä on turvallista ja kivat aikuiset puhuvat hänen kanssaan. Minä luulen, että kovin paljon kauniimpaa palautetta ei tässä maailmassa voi saada. Edes sillä nextillä levelillä.”

Jos vaikka kohtaisimme toisemme ihan ilman brändäystä ja paasausta?