Kosketusta vailla me vapisemme

”Mä voisin olla tässä vaikka koko päivän, jos sä silittelisit mua näin.” 

On toisinaan hieman yllättävää, kuinka moni elämässäni tapailemani mies on sanonut jotain vastaavaa. Tuntuu, että kosketusta vailla olevia miehiä on paljon enemmän kuin naisia.

Omassa arjessani on aina ollut kosketus. Halaan ystäviä ja läheisiä, kaverien ja sukulaisten lapset kiipeävät syliin ja halaavat, kollegoiden kanssa halataan paljon. Usein asiakasteinitkin pukkaavat kylkeen, taputtavat olalle, pujahtavat kainaloon, halaavat tai hierovat päätään olkaa vasten. Vaikka elämässä ei olisikaan mitään intiimimpää suhdetta, lohduttava kosketus on jollakin tasolla aina läsnä. Jonkinlainen halipula voi aina vaivata, mutta ystävienkin halauksilla ja koirien rapsuttamisella pärjää pitkälle.

Kun tapasin exäni, hän oli kuin koskettamattomuuden Sahara. Miehen ihon ikävä oli mykistävä. En ollut ensimmäisinä viikonloppuina päästä pois sohvalta, sängystä, tuolista tai halauksesta, koska hän oli kietoutunut ympärilleni kuin peitto. Hän oli kuin iso kissa, jota saattoi vanuttaa ja silitellä miten tahtoi. Halipulan pohjaton vaihe kesti yli puoli vuotta. Hän kutsui sitä hellyysvajeeksi. Oli hieman hämmentävää, miten sekaisin ison miehen sai vain kävelemällä ohi ja silittämällä ohimennen selkää tai antamalle kevyen suukon poskelle. Hän kehräsi viikonloppuisin vieressä ja hieroi poskeaan olkapäätäni vasten autuaana. Ajan kuluessa tilanne tasaantui, mutta suhteemme alun kosketusnarkkarius jäi vaivaamaan mieltäni.

Exäni jälkeen tapailemani mies oli samanlainen, vaikka miehillä ei juurikaan muuten yhteistä ollut. Koskestusvaje tuntui yhtä hämmentävältä. Hän mutisi jotain, että avioliiton loppuvaiheessa tuli lähinnä pysyttyä toisesta mahdollisimman kaukana ja toisen lähelle tuleminen sai lähinnä siirtymään kauemmaksi. Niinpä istuin taas sohvalla mies huopana ympärilläni ja mustasukkainen kissadaami tunkemassa väliin.

Suhteen hiljalleen laannuttua takaisin kaveruudeksi ja oman elämän täyttyessä ensin matkoista ja sitten työstä en ajatellut asiaa sen kummemmin, kunnes erään syksyisenä yönä sain pitkä ja humalaisen viestin vuosien takaiselta on-off-heilaltani. Mies suurin piirtein kosi minua sateisena aamuyönä ajaessaan taksilla kotiin lentokentältä. Kieltäydyin kohteliaasti teemuki kädessäni ja kuivatellessani saman sateen jälkiä kotisohvalla. Taisin myös suositella isoa vesilasillista, buranaa ja unia. Lisäksi valehtelin olevani koiravahtina kaverin luona, jotta tyyppi ei vain ilmaantuisi aamuyön ritariksi alovelle. Löin puhelimen kiinni ja nukuin aamulla pitempään. Herättyäni löysin entistä pidemmän  viestin. Mies valitteli halipulaansa ja elämänsä tyhjyyttä ja kaipasi elämäänsä valoa,lämpöä ja iloa. Se tuntui hieman oudolta, sillä mies eli reipasta ja menevää elämää ja käsipuolessa näkyi usein joku (uusi) kivannäköinen daami. Eniten hämmennystä aiheutti kuitenkin pitkä ja yksityiskohtainen muistelu vuosien takaisesta festarireissusta ja aamusta hotellihuoneessa. Mies ei muistellut mitään eroottisia värinöitä vaan kirjoitti puoli sivua kosketuksesta. Kosketuksesta.

Kun kompastuin yön bulevardeilla ihmiseen, joka onnistui uiskentelemaan suojausteni ohi ja viemään mielenrauhani, törmäsin taas uuteen kosketusta vailla vapisevaan. En tosin huomannut asiaa aluksi, koska pelästyin omaa reaktiotani niin pahasti. Olen tilanteesta edelleen niin kauhuissani, että molemminpuolisten kiireiden vuoksi olen varovasti hivuttautunut kauemmaksi, jotta saisin taottua järkeä päähäni. Jotta minä en olisi se vapisija.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *