Kun on tunteet, taas kerran
Minulla ei ole tapana uskoa horoskooppeihin, mutta tänä keväänä ne ovat olleet perhanan oikeassa. Astrologisen taivaan riehuva kauhukakara, Mercury retrogade, osui nimittäin omassa tähtimerkissä pahasti. Ja omassa henkilökohtaisessa elämässä vielä pahemmin. (En olisi muuten huomannut, mutta astrologian intoharrastajakaveri pakotti minut lukemaan. Osuipas. Todellakin.)
Tämän kevään aikana olen usein pohtinut, mille kosmiselle poppahenkilölle olen kettuillut. Viime syksy kun oli pitkästä aikaa sellainen, jonka aikana tunsin oloni hyväksi. Töissä meni suhteellisen mutkattomasti, perheessä kaikki oli kunnossa ja ihmissuhteessani meni hyvin. Etenimme rauhallisesti ystävyydestä kohti muuta. Minulla oli hyvä ja tasapainoinen olo. Meillä molemmilla oli. Luulisin. Takana oli vaikeita koronavuosia, toisenna meistä ikävästi päättynyt pitkä suhde, toisella hiljalleen kasassa oleva pää sotkujen jälkeen.
Kevään puolella alkoi kasaantua tummia pilviä. Helmikuussa työelämässäni putosi taivas niskaan, miehellä terveys reistaili. Huhtikuussa mies sitten häipyi selittämättä. Häipyminen parisuhteesta on ehkä raukkamaisimpia tapoja tehdä ero. Minulle näin kävi vuosia sitten aiemminkin. Sinänsä ironista on, ettei yksikään treffikumppani ole koskaan minua ghostannut, ei mikään epämääräinen heilakaan, mutta kaksi rehelliseksi, luotettavaksi ja tosissaan olevaksi brändäytynyttä miestä on. Parisuhteesta. Raukkamaisuuden huipennus.
Valehtelisin, jos sanoisin olevani kunnossa. Olen vieläkin aivan loppu ja rikki, mikä tuntuu jotenkin nololta ja hävettävältä. Vaikka tiedän, etten ole tehnyt mitään väärää, atavistinen naisellisuus ei jätä rauhaan. Jostain kumman syystä oletetaan vieläkin – vuonna 2023 – naisen aina tehneet jotain väärin, vaikka mies tekisi mitä. En ole puhunut sanaakaan sille tuttavalle, joka intti, että ihan varmaan olen tehnyt jotain väärin, esimerkiksi pihdannut tai pakottanut miehen tulemaan kanssani jonnekin naisten juttuun. Tuijotin tuota henkilöä typertyneenä ja pidin kaksin käsin ystävääni selkäni takana, jotta tämä ei olisi tehnyt tuosta 1950-luvun hahmosta sanallista aladobia.
Kesä on julmaa aikaa rikkinäiselle sydämelle varsinkin, kun kesälle oli jo monenlaisia suunnitelmia. Talvella on helppo sukeltaa töihin ja tarpoa pimeydessä raivoitku kurkussa. Kesällä kadut, kahvilat ja puistot ovat täynnä pariskuntia ja kepeää kikatusta. Vaikka ajatuskin kenestä tahansa miehestä, flirttailusta ja kesäheiloista aiheuttaa kuvotusta, mieli on haikea. Yritän vakuuttaa itselleni, etten tekisi käytökseltään itsekkäällä, selkärangattomalla, epävakaalla, sivistymättömällä ja epärehellisellä miehellä mitään. Vaikka haluaisi säilyttää muiston ihanasta ihmisestä, se haalistuu täydellisesti huonon käytöksen alle.