Kuuluu kulttuuriin – tai sitten ei…
Istuin varjoisassa katukahvilassa jääkahvi ja pieni täytetty leipä edessäni, aurinkolasit päässä ja luin kirjaa. Lämmintä oli kolmisenkymmentä astetta, ja läheisessä suihkulähteessä ui kerjäläislapsia. Ihmiset kävelivät kadulla limsapullot kädessään, nuoret naiset hiukset peilinä kiiltäen ja tiukoissa farkuissaan, käsikynkässä myös nuoria naisia löysissä mekoissaan ja päähuiveissaan, kaikilla puhelimet käsissään.
Sisällissodasta selvinneen maan pienessä pääkaupungissa oli keskusta-alueen expat-lokeronsa, keskustan trendikkäämmät paikalliskahvilat, keskustan halvemmat paikalliskahvilat ja keskustan epämääräiset kahvilat. Istuin alueen näkökulmasta keskihintaisessa kahvilassa, jossa oli enimmäkseen kotimaassa vierailijoita, monikansallisia YK-tyyppejä ja paikallisia. Ympärilä sorisi kansainvälinen puhesekamelska englantia, saksaa, paikallisia kieliä, ranskaa ja italiaa. Viereiseen pöytää asettui kaksi YK-tunnuksin puettua nuorta miestä, jotka alkoivat puhua keskenään ruotsia.
Kirjani oli tylsä, joten terästin kuuloani. Kiinnosti ensinnäkin kuulla, mitä tyypit täällä tekivät. He olivat suhteellisen vasta saapuneita ja mukana rauhanturvaprojektissa. Toinen oli menossa treffeille illalla jonkun tinderöimänsä expatin kanssa. Toisella, vanhemmalla, oli puoliso mukanaan, joten hän naureskeli vain kaverinsa hölinälle. Kaverin puheista päättelin puolisonkin olevan alueelta kotoisin, koska mies mainitsi useaan kertaan paikallisista tavoista.
Joukkoon liittyi myös nuori ruotsalaisnainen. Kolmikko tilasi ruokaa ja pienet oluet, mutta keskustelu ihmissuhteista jatkui. Treffimies analysoi Tinder-markkinoita Ruotsissa, jossakin muualla (kuulosti Keski-Euroopalta) ja nyt uudessa asemapaikassa. Nuori nainen oli monesta asiasta eri mieltä, ja varattu mies lähinnä naureskeli kaksikon kinastelulle. Riidan ratkaisemiseksi hän pyysi kumpaakin ottamaan puhelimensa esille ja todistamaan kertomansa (mies valitti honey trapeista, nainen kulttuurieroista).
Keskustelu tuli mieleeni, kun tämän epämukavuusalueprojektini tiimoilta swaippailin (enimmäkseen vasemmalle) Tinderin ihmemaailmassa. Rakkauden, läheisyyden ja suhteiden kaipuu lienee suhteellisen universaalia,mutta haku- ja ns. itsemainostustavat vaihtelevat melkoisesti ihan lähinaapurimaidenkin kesken. Suomalaismiesten (ja naistenkin) aurinkolasikuvien, salikuvien ja terassikuvien rinnalla pyörii ylpeästi omenavatsaisia miehiä uimapatjoillaan, miehiä militanteissa kuteissa, autoposeerauksia ja kuvia vähäpukeisten naisten kanssa. Myös kuvateksteissä avautuu mielenkiintoinen maailma. Toinen etsii perinteistä naisellisuutta, toinen taas kirjoittaa haluavansa rennon suomalaisen tyttöystävän (mitä se tarkoittaakaan).
Parin kesän takaisessa katukahvilassa ruotsalaiskolmikki teki lähtöä. Tilasin vielä toisen jääkahvin ja jatkoin kirjan lukemista. Pitkän bussimatkan jälkeen olotila kaipasi viilennystä ennen iltaa ja omatoimista vaeltelua. Viereiseen pöytään parkkeerasi kaksi paikallista, noin ikäistäni miestä. Herrat vilkuilivat aurinkolasiensa yli naistarjontaa ja loivat merkitseviä katseita naapuripöytiin. Käänsin kirjan sivua ja etsin nenäliina laukustani. Ajatustakin nopeammin korskeampi miehistä seisoi vieressäni, toisessa kädessä tupakka-aski, toisessa sytkäri. Katsoin miestä hölmistyneenä, ilmaisin englanniksi tupakoimattumuuteni ja jatkoin lukemista. Muutamaa minuuttia myöhemmin sama herra oli ponkaissut toiseen suuntaan samoissa aikeissa, tällä kertaa nuoren naisen savukkeet sytyttäen.
Lähestymistapoja on monia niin reaalimaailmassa kuin netin ihmemaailmassakin. Osa niistä on hyvinkin kulttuurisidonnaisia. Osa ihmisistä ei Marsista tai Venuksesta. Täältä me kaikki olemma, ja sen kanssa vain jokainen saa luvan tulla toimeen. Toisen on helpompi lähestyä netissä, toisen baarissa. Kummassakin voi saada pakit. Kummassakin voi jäädä yksin. Kummassakin on ihania tyyppejä ja urpoja. Kummastakaan tuskin aivan uutta ja uljasta maailmaa löytää.