Laiskuudessa vähän epäonnistunut

En ole varsinaisesti lomasuorittaja, mutta minulla on jokseenkin luterilaisen luonteenlaadun lomanviettotavat. Vähän niin, että kai tässä nyt jotain rotia pitäis olla.

En kykene lomallakaan viettämään koko päivää yökkärissä, nukkumaan kolmeen iltapäivällä, juomaan kolme päivää putkeen skumppaa, vetelehtimään riippumatossa tai makaamaan Netflixin ääressä koko päivää. Tämän kertominen saa jotenkin tuntemaan itsensä nolon nipoksi.

Lomallakin tykkään ulkoilmasta, uniongelmaisena joudun pitämään edes jonkinlaista unirytmiä, alkoholia ei yleensä tee mieli, liikkumattomuus sekoittaa pään ja koko päivä ruudun ääressä muistuttaa töistä.

On edelleen noloa tunnustaa, mutta kaipaan ulkomaille ja pitempään reissuun. Vaikka loma onkin rauhoittanut päätä ja ruumista, silti puuttuu sellainen irtioton ja arjesta irtautumisen fiilis, jonka ulkomailla saa. Suomessa kaikki on liian lähellä, nettiin pääsee koko ajan ja arki on läsnä.

Syksy alkaa vaivihkaa tuoksua ilmassa. Töiden alkamisesta huolimatta rakastan syksyä. Se on minun aikani ja kaunein aika vuodesta. Lähes täyttä kuuta katsellessani odotan jo syksyn harvest moonia, kuuhetkistä kauneinta.