Mitä mä oikein haluan?

Minulla ei ole tapana tehdä varsinaisia lupauksia tai toiveita uudelle vuodelle muutaman perustoiveen lisäksi. Ikuinen toive/päätös on nukkua paremmin, liikkua enemmän eikä ainakaan lihoa. Esmes.

Yksi parhaista ystävistäni toimii kuin neuvostoliittolainen suunnitelmatalous. Hän kirjaa ylös pidemmän ja lyhyemmän ajan tavoitteita ja suunnitelmia paksuun kirjaan ja evaluoi säännöllisin väliajoin tavoitteitaan. Monet asiat ovat toimineet ja toteutuneet, mutta hän on saanut huomata, että yksi alalaji vikuroi vastaan. Ihmissuhteet.

Ystävälläni on neuvostoliittolaisen käytänteensä rinnalla amerikkalainen ajatuskuvio, jonka mukaan ihminen saavuttaa mitä tahansa, kunhan uskoo asiaansa ja tekee tarpeeksi kovasti töitä. Ihmissuhteiden kohdalla asia ei kuitenkaan ole toiminut yhtä hyvin. Tunne-elämä, perhesuhteet ja ystävyyssuhteet eivät toimikaan työelämässä toimivien lainalaisuuksien mukaan. Se ahdistaa häntä valtavasti.

Ystäväni suomii minua usein tavoitteellisuuden puutteesta. Minä taas pidän mielelläni isommat tavoiteet omana tietonani. Viivästyneen valmistumiseni traumatisoimana en todellakaan halua enää kokea gradukyselyn (tai paremminkin -painostuksen) kaltaista uteloimista. Kun en vielä toistaiseksi ole vaihtamassa pomminvarmasti alaa – hiljaisessa vaihtoehtopohdinnassa kaiken varalta – ei minulla ole kovinkaan näkyviä ammatillisia kunnianhimoja. Niiksi ei kuulemma lasketa täydentäviä opintoja tai haluani osata hallitsemiani kieliä sujuvammin.

Ystäväni markkinoi muutoksiaan ja suunnitelmiaan näkyvästi sosiaalisessa mediassa ja kasvokkain, jotta tekisi asiat varmasti. Pakko myöntää, että välillä pidän moista käytöstä rasittavana leuhotuksena – ja ystäväni varmaan kiroilee minun olmeiluani. Parisuhteissaan hän palaa vahvalla liekillä ja tuulettaa tunteitaan aktiivisesti – minä hiivin hämärän rajamailla tuskin asioista puhuen. Ystäväni on vieläkin vihainen, etten kertonut välittömästi viime kevään säädöstäni. Yritin siinä sitten vikistä, että hänen oman elämänsä draama oli niin valtaisa, etten oikein viitsinyt vaivata…

Olen viime aikoina pohtinut tulevaisuuttani tavallista enemmän. Vuosi 2019 toi monenlaisia muutoksia ja saattoi pitkäaikaisia muutoksia loppuun asti. Tulevan vuoden aikana lienee samaa tiedossa. Niinpä ajattelin ottaa esille paperin ja kynän sekä kirjoittaa ylös asioita, joita pitäisi tehdä (tarkistuttaa viimeinen viisaudenhammas, yök), olisi hyvä tehdä (aloittaa säännöllinen venyttely- ja tanssituntiharrastus), olisi ihana tehdä (matka Jordaniaan), pitäisi harkita (asumismuoto) ja voisi toivoa haltiakummilta (tasainen tunne-elämä). Ystäväni suunnitelmatalous hieman riisutumassa muodossa, siis.