Nainen, viettiensä orja

Nainen, viettiensä orja.
Onko? On.
Tai ainakin minä olen.

Olin liukumassa hiljalleen takavasemmalle pehmein tassuin, hiipien hiljaa poispäin. Tai niin luulin.
Muutama päivä myöhemmin heräsin tukka tappurassa, mies liaanina ympärilläni ja kropassa tuntumajäljet siitä, että yö ei ollut mennyt pelkästään nukkuessa.

Vitaalinen fyysisyys ei ole yksinään syyllinen, vaikka Iris Uurto ja Helvi Hämäläinen aikoinaan niin spekuloivatkin. Fiksuus, hauskuus ja hyvä seura koukuttavat, samaten tietynlainen helppous ja kepeys. Olen pysytellyt tietoisesti hieman etäällä, ansalankojen ulkopuolella. Edellisen tunneansan jälkeen varovaisuus on valttia, joten hauska seura, pieni piristys päiviin ja peuhaamisseura toisinaan ovat toimineet sujuvasti. Kunnes ne eivät enää jossain vaiheessa toimi. Se mietityttää aina joskus.

Olen antanut itselleni aikaa vuoden loppuun setviä tämä kuvioni ja liukua hiljaa kauemmas. Ennen sotkuja, nyrjähdyksiä ja kummastuksia. Olen silti hieman skeptinen aikeen onnistumiselle.

Nainenkin on viesttiensä orja. Sitä vain ei aina haluaisi itselleen myöntää.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *