On asioita, joita ei saisi sanoa ääneen

Kasvatus-, sosiaali- hoito- ja koulutuspuolella on paljon asioita, joita ei saisi sanoa ääneen varsinkaan, jos on itse kyseisen työn koulutettu ammattilainen ja paiskii töitä siellä tukipäätösten, lasukeissien, koronan, haalarien, kynien, liian vähäisten resurssien, ulkoilujen, vasujen, varttien ja oppituntien parissa. Miksi? Ettei kaupunkitason päättäjä- ja suunnittelupuolen ihmisille vain tule paha mieli – eikä kukaan vain saa tilaisuutta kovistella heitä siitä, että jälleen yksi todellisuudesta vieraantunut uudistus on ajettu läpi.

Helsingin kaupunki on jälleen kerran pohtimassa,miksi kukaan ei halua tulla töihin varhaiskasvatukseen. Suurten viisaiden ryhmässä ei luonnollisestikaan ole ketään, jolla olisi minkäänlaista käytännön kokemusta, tietoa ja ymmärrystä alasta. Arjesta vastaavat ovat muutenkin ikäviä ilonpilaajia visionäärien viinibileissä. Nytkään ei tarvitse puhua siitä, mistä oikeasti on kyse: alan arvostuksesta. Arvostuksen näyttämiseen olisi kaksi kovin yksinkertaista keinoa:  ihmisarvoiseen elämää riittävä palkka ja eettisesti kestävän työnteon mahdollistavat resurssit (riittävät tilat, maltilliset ryhmäkoot, tarpeeksi aikuisia, pätevät työntekijät). Kukaan ei vain halua myöntää ongelman juurisyitä, vaan kaupunki maksaa mieluummin kalliisti myöhemmin mm. sosiaalipuolen ja mielenterveyspuolen kautta asioista, joiden ennaltaehkäisy tulisi lopulta halvemmaksi kuin kalliit ja huonosti toimivat laastaripalvelut.

Kuka tahansa kasvatusalan ammattilainen voisi suositella kestävää ratkaisua: neuvolasta alkaen riittävä tuki perheille jo ENNEN lapsen syntymää, riittävä tuki varhaiskasvatuksessa, heikosti lukevan oppilaan pysäyttäminen ajoissa kertaamaan vuosiluokkaa, tarpeeksi pieni luokkakoko ja oppilashuolto kuntoon jo varhaiskasvatuksesta alkaen.

Pääkaupunkiseudun kunnissa on huolestettu alueellisten erojen kasvusta – yli 15 vuotta myöhässä. Kaupunkimaantieteilijöiden (mm. Venla Bernelius), sosiologien ja sosiaalipalveluiden ansiokkaiden tutkimusten tuloksista huolimatta pk-seudulla on tehty projekteja ja enimmäkseen ”katteltu”. Kaupunkien virkamieskunnalla olisi ollut kaikki mahdollisuuden muuttaa suuntaa, mutta siihen ei ole rohkeutta. Senpä vuoksi sosioekonomisesti heikommat alueet ghettoutuvat ja white flight on tosiasia.

Asuntorakenteen lisäksi myös koulupiirirajojen muutokset olisivat toimiva keino eri koulujen ja sitä kautta myös alueiden profiilien muokkaamiselle. Viime aikoina sekä Helsinki että Vantaa ovat sen sijaan erikoistuneet vahvistamaan segregaatiota koulujen oppilaaksiottoalueen muutoksilla sekä itäisten että läntisten suurpiirien alueella. Kylmä tosiasia on se, että epätasaisesti jakautuvat kielitaidon, erityisen tuen ja ylitäysien koulujen tilanteet koventavat asenteita ja asettavat koulut eriarvoiseen asemaan.
Esimerkiksi:
-> Jos ns. paremmin voivan alueen alakoulun luokassa on 33 oppilasta, tukiopetukseen ei ole resursseja ja rahat virtaavat sosioekonomisesti heikomman naapurikoulun toimintaan, vanhemman arvot varmasti kovenevat.
-> Kun yksittäisen koulun suomea äidinkielenäään puhuvien määrä on alle 50 prosenttia, alkavat suomenkieliset perheet seurata tilannetta ja pitää huolta lasten siirtymisesta painotettuun opetukseen.
– > Kun kaupungin siirtelevät koulupiirejä todellisuudesta välittämättä ja antavat tiettyjen koulujen luisua sosioekonomista alamäkeä, alkavat opettajat lähteä.

Minusta on järkyttävää katsoa, miten kaikki mahdollinen paperinpyörittelyhallintosuunnittelijavakanssisto lisääntyy koko ajan siitä huolimatta, että se sama vakanssisto tuuppaa koko ajan omia töitää alaspäin. Suurimmalla osalla tuosta porukasta ei ole mitään kokemusta tai osaamista alasta, jonka tulevaisuudesta he ovat vastuussa. Siksi olisikin virkistävää, jos näistä suunnittelijoista saataisiin apua varhaiskasvatukseen. Sinne vain juhanavartiaiset ja muut poroporvarit ja vihervassari-idealistit vaihtamaan vaippoja, pyyhkimään oksuja ja pukemaan lapsia haalareihin. Pari viikkoa oikeaa työtä ilman mahdollisuutta edes vessataukoon saattaisi ihan suoraan hieroa naamaan sen,miksi kaupungin tarjoamilla palkoilla ammattilaiset ovat lähtökuopissaan.