Auringon hehkua kohti

Sinä.

Olet analyyttinen, osaat kirjoittaa, pohtia ja ajatella. Olet suoraviivainen ja tavoitteellinen ratkaisija pinnaltasi, pinnan alla sinusta löytyy  haaveilija ja taiteilija. Mielenkiintoinen yhdistelmä.

Sinun elämäsi ei ole tässä, vaikka uskot niin. Se on ottanut erilaisen käänteen, ravistellut, kyseenalaistanut, haastanut. Uudet alut eivät ole hauskoja ja inspiroivia mahdollisuuksia uuteen elämään, ne ovat verinaarmuille repiviä lähitaisteluja, joiden taittumisen arkea kohtii huomaa ihon paranemisesta ja arpien vaalenemisesta. Tie ei enää olekaan mukulakivinen, metsän peittoon katoava ura vaan polku, jonka varrelta alkaa jo huomata luonnon ja  maailman kauneuden, makeat mustikat ja kirpeät puolukat, puiden välistä siivilöityvän valon ja auringon kultaisen hehkun.

Uusi tiesi on alussa, tiedän sen. Pakkaat reppusi uudestaan, ravistelet sieltä menneet lastit, kierrätät, heität roskiin, luovutat, uudistat. Sitten nostat repun selkääsi ja lähdet eteenpäin. Katsot vielä kerran taaksesi polun mutkassa, sen jälkeen sille ei ole tarvetta. Katson perääsi hymyillen ja mieli rauhallisena. Haluan sinulle kaiken mahdollisen onnen  uudelle polullesi. Meidän tiemme erkanevat tässä. Minä käännyn omalta polultani katsomaan vielä kerran perääsi, sitten jatkan toiseen suuntaan.

Onnea matkaan, ystäväni.

 

Suhteet Ajattelin tänään

We are sailing

Takaisin töihin, takaisin arkeen, takaisin rutiineihin.
Kunhan nyt ensin saataisiin se arki kasaan niin, että rutiineihin voisi soljua.
Kun moni asia töissä muuttuu, rytmi hakee aina hetken uomaansa.

Ensimmäinen viikko oli puhdas kaaos; tauottomat työpäivät venyivät 10-tuntisiksi eikä aikaa ollut edes syödä. Iltaisin kotona ahdisti, mutta loppuviikosta väsytti niin paljon, ettei jaksanut edes ahdistaa.

Kun päästiin itse asiaan, opettamiseen, alkoi olo rauhoittua. Uusia oppilaita, ryhmiä ja työkavereita on paljon, mikä tuo oma lisäsykkeensä. Tunneille meni jännityksen nipistys vatsassaan. Tämän keskellä tutut oppilaat ovat myös itselle tuki ja turva, rauhan satama.

Viikon viimeinen tunti oli viikon paras, viikon pelastaja ja pienuudestaan huolimatta suuri onnen hetki. Rakkaat ja raivostuttavat ysini, niin pienet ja niin suuret, niin osaavat ja niin pihalla, niin ihanat ja niin rasittavat. Pala nousi taas kurkkuun. Näiden kanssa lähdemme tärkeään vuoteen, me puhumme, riitelemme, itkemme ja nauramme. Minä sytytän purteemme valon, ja lähdemme taistelemaan majakan valoa kohti läpi koko myrskyävän meren. Me pääsemme perille, reivaamme purjeet ja sen jälkeen he lähtevät kukin omaan suuntaansa. Minä jään seisomaan rannalle ja katsomaan heidän peräänsä, valmiina auttamaan liikkeelle sen, jolla on tarve vielä palata.

Työ ja raha Lapset Uutiset ja yhteiskunta