Positiivinen ajattelu suojaa koronalta.
Trump pelastaa maailman.
Korona on hoax.
WHO ja pedofilia = yleinen salaliitto maailman lapsia vastaan
Hopeavesi on hyvä vaihtoehto.
Rokotteet tekevät meistä orjia. 
Trump voitti oikeesti vaalit.
Avicii murhattiin.

Mikä QAnon? En oo kuullukaan.

Muutama hieman hukassa ollut tuttavani on löytänyt uuden, ikävän hörhöilykohteen. Ihan oikeasti voidaan puhua vaihtoehtoisesta todellisuudesta tai oikeammin valetodellisuudesta, QAnon-liippailevasta vielä kaupan päälle.

Jokunen harharetkeilijöistä päätyi pinkille ja omaa uutta, pinkkiä valaistumistaa hohkaavalle QAnon-uralleen klassista jooga-terveys-hyvinvoinnin reittiä, ja muutamalla muulla on ollut aina taipumusta uskoa kaikenlaista laitaoikeistolaista poliittista kuraa Breitbartista ja MV-lehdestä alkaen.

Yhteistä kummallekin en-oo-QAnon -osastolle on koronan kieltäminen, rokotteiden vastustaminen, pedofiliakohkaus ja ajatustensa levittäminen tavalla, joka karkottaa ystäviä ja saa aikaan ylistystä uusissa ”aidoissa” tuttavissa. Jokunen vanha ystävä jaksaa yrittää vyöryttää järkeä pseudotiedetunkioon, mikä on kunnioitettavaa ja heille itselleen todella raskasta.

Laitaoikeistolaiseen lokaan on tavallaan helpompaa suhtautua, koska tuota samaa kuraa on tuutattu viimeiset viisi vuotta niin venäläisissä, amerikkalaisissa kuin eurooppalaisissakin laitaoikeistojulkaisuissa ja ihan omissa suomalaisissa, oikeaa kättä yläviistoon huitovissa piireissä, joissa ei ihan ole historia hallussa. Tuosta möyhäämisestä on lisäksi helpompi saada seuraamuksia esim. työpaikoilla kuin siitä, että meuhaa maskittomuudesta, D-vitamiinista, puoskaroivista personal trainereista ja lääkärioikeutensa menettäneistä lääkäreistä.

On todella pelottavaa seurata, miten helposti koulutettu, aiemmin fiksu ihminen sekaantuu kaikenlaisten salaliittoteorioiden heteikköihin ja alkaa kriitikkömästi jakaa aidosti haitallista aineistoa ja vaarantaa läheisiään omilla valinnoillaan.

Olen menneisyydessäni seurannut opiskeluaikaisen ystäväni sisaren luisumista uskonnollista lahkoa kohti ja miten hänet saatiin massiivisella joukkointerventiolla kiikutettua opiskelupaikkakunnalta kesäksi vanhempiensa saareen, jossa vanhempien, sisarusten ja serkkujen lisäksi oli paikalla myös täti, osa-aikaeläköitynyt pskykiatrinen sairaanhoitaja. Ystävän sisar saatiin pelastettua, mutta se tarkoitti vuoden asumista vanhempien luona, terapiaa ja lähtöä opiskelemaan muualle, jotta yhteisön koura ei enää tarttuisi. Olen monesti ajatellut, että tuohon aikaan kaikilla ei ollut edes kännyköitä eikä sähköpostia käytetty juurikaan. Fyysinen sijaintimuutos riitti alkuun. Enää se ei riittäisi.

I did my own research on alkanut nykyhetkessä tarkoittaa aroganttia maallikkoa, joka pyrkii omiin oikeuksiinsa vedoten kieltämään asiantuntijoiden tieteellisen työn omalla mutu-logiikallaan. Tällaisia ihmisiä on vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampaa sietää.

On eri asia keskustella esim. monitulkintaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä, joissa vaikkapa kokemusasiantuntijuus on validi lisänäkökulma. Kun puhutaan historian vääristelystä, tieteellisen tutkimuksen kieltämisestä ja täten ihmiselämien vaarantamisesta, ei mikään selittely auta.

– Vittu, mä vihaan sua. Sä oot täyspaska!
*itkua*

Aamuöinen herääminen naapuripariskunnan riitelyyn on aina epämiellyttävää – automaattisesti alkaa kuunnella, onko kyse ”vain” sanallisesta kränästä, lentävätkö tavarat vai pahimmassa tapauksessa jopa ihmiset. Loppuyön unille voi herkkäuninen heittää hyvästit joka tapauksessa. Aikuisten ihmisten kyvyttömyys käyttäytyä toisiaan kohtaa on joka kerta yhtä pysäyttävää.

Olen aikuisikäni aikana käynyt soittelemassa jokusen kerran naapurien ovikelloja, kun meteliä on kestänyt kauan ja hartaasti. Lomamatkalla olen joutunut soittamaan hotellin vähättelevään respaan, ettei kyse ole mistään domestic argumentista vaan ihan rehellisesti kyseessä on domestic violence. Kerran olen soittanut suoraan hätänumeroon tietämättäni samaan aikaan toisen naapurin kanssa. Kun molemmat ryntäsimme käytävään valmiina avaamaan ovea partiolle, toinen meistä jäi odottamaan käytävään linja auki, ja toinen säntäsi hissillä alakertaan. Poliisi käskytti meidät takaisin asuntoihimme ja vei toisen henkilön paikattavaksi ja toisen putkaan. Putkahenkilöä ei näkynyt enää koskaan.

Istuin puolisen tuntia sänkyni laidalla pohtimassa, mitä tehdä. En tiedä riidan taustoja, mutta miespuolista olisi tehnyt mieli puhutella kuin varhaiskasvatusikäistä. ”Toiselle ei puhuta noin, kaikille pitää puhua nätisti.” Riita loppui hiljaisuuteen, ja tänään asunnossa on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaassa. Jos saan selville, ketkä asunnossa asuvat, tekisi mieli kyllä kertoa naispuoliselle tällaisen keski-ikäistyvän muijan näkökulmasta, ettei tuolla tavalla sulle puhuvaa miestä/henkilöä kuulu kuunnella hetkeäkään.

Olen omassa elämässäni joutunut kaksi kertaa parisuhteessa miettimään, selviänkö tilanteesta ehjänä ulos. Teininä en selvinnyt, sen jälkeen olen. Varovaisuus on seurannut mukana 17-vuotiaasta asti.  Olen kerran myös itse avannut oven naapurille, joka oli tulla ovesta läpi,koska masennuksen syöväreissä ollut silloinen mies kuulosti niin karmealta. Naapuria ei miehen olo  kiinnostanut pätkääkään, hän oli huolissaan minusta, mikä oli lämmittävää. Mietin aamullakin, olisiko pitänyt hiippailla naapurin ovelle kysymään, onko kaikki kunnossa. Toivottavasti ei tarvitse uudelleen pohtia. Jos tarvitsee, menen.