Taas on langettu…

Joskus on sellaisia työpäiviä, että työviikostaan keksisi viisikymmentä heittoa ihan mihin tahansa taidevandaalimaisiin teoksiin kaikista kummallisuuksista, joita pukkaa vastaan.

Okei, olen itse yleensä melkoinen sutkautusmylly, kun päästelen suustani milloin mitäkin höpöä. Siinä suhteessa olen ollut varsin  lame, mutta onneksi vastaanottavana puolena onkin sitten saanut kuulla monenmoista.

Olen ollut mahtavan yhteistyöhaluinen ja ihana työkaveri.
(Niisk.)

Olen myös ymmärtämätön optimismi, joka työntää työnsä toisille.
(”Tuota, en edes tunne asiaa, joka tähän liittyy…”)

Olen niin ällöttävän pirteä, ettei minua voi normaali synkkis kestää pientä hetkeä pitempään.
(Pirteä? Onko se jotain syötävää?)

Minun pitäisi jotenkin hoitaa unettomuuteni kuntoon tai ainakin opetella peittämään silmänaluseni.
(Vorkuta kiittää ja kuittaa.)

Minun ei kannata valittaa asuinkustannuksista. Mitäs olenkaan jättänyt miehen HANKKIMATTA.
(Tämä jätti hieman sanattomaksi.)

Pidän asiat kunnossa ja hyvässä järjestyksessä.
(Ainakin yritän.)

Olen ihan turhan tiukka ja nipo.
(Saisinko tämän äidille kirjallisena?)

Mitähän sitä huomenna?

Työ ja raha Ajattelin tänään

Mitä nainen haluaa?

Me naiset haluamme kuulemma aina liikaa kaikkea, tavoittelemme taivaita ja kieltäydymme näkemästä tosiasioita. Samaan aikaan meitä syytetään turvallisuushakuisuudesta, mielikuvituksen puutteesta ja haluttomuudesta riskinottoon. Just.

Kun pitkän työpäivän lopussa nyt istun sohvallani läppäri sylissä ja pohdin eri syistä omia haluamisiani, totean, että paradoksihan minä olen. As usual.

Lisäksi huomaan muuttavani tietyissä asioissa absoluuttisen, päättäväisen haluni konditionaaliksi, ehdolliseksi. Atavistisen naisellista. Ja jälleen kerran noloa.

Haluan pysyvän työsuhteen (nyksä on pysyvähkö), jossa työyhteisö on kiva (kuten nytkin)  ja toimenkuva kunnossa (nyt on pikkuisen ongelmaa).

Haluan opiskella lisää työn ohella.
(Opiskelu on ihanaa! Opintovapaakin olisi kiva, jos olisi rahaa.)

Haluan löytää uuden vuokra-asunnon. Nykyiseen tulee pikavauhtia putkiremppa.
(Jos haluat hyvän vuokralaisen suur-Kallion alueelle, pyydät vuokraa maksimissaan 900 egeä kuussa ja sinulla on tarjota 32+ neliötä, olen kiinnostunut. Jos asunnossa on partsi, rakastan. Nykyasunnossa olen asunut vuosia.)

Haluan jossain vaiheessa oman asunnon.
(Vaihtoehtoina Helsinki, Yorkshire, Prinssi Edwardin saari, Tukholma, Berliini, Färsaaret tai Ahvenanmaa. Esmes. Joo, tämä on hieman epärealistinen unelma, myönnän.)

Haluan, että siskoni perhe ja vanhempani ovat onnellisia ja terveitä.
(Maailman paras sisko, maailman parhaat siskonlapset, maailman paras siskon mies, maailman ihanimmat vanhemmat)

Haluan pysyä terveenä ja tulla terveemmäksi.
(Nyt sinne salille taas flunssan jälkeen. Ja joogaan venymään sylfidimäisesti. Tai tanssitunnille keinumaan kuin Gloria Bell.)

Haluan matkustaa, matkustaa ja matkustaa.
(Kirgisia, Uzbekistan, Georgia, Australia, Malta, Huippuvuoret, Grönlanti…)

Haluan löytää uusia kiinnostavia harrastuksia.
(Jousiammunta, trap, snorklaus ja naamioteatteri olisivat kovia.)

Haluan osata nauttia elämän pienistä asioista jatkossakin.
(Ihana kirja. Lasi hyvää teetä. Kaunis aamu. Asiakasteinin hymy.)

Haluaisin julkaista jotain kirjoittamaani jossain vaiheessa.
(Tärkeintä on kuitenkin kirjoittaa.)

Haluaisin löytää ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla.
(Samaan aikaan haluaisin säilyttää mielenrauhani…)

Myönnän. Hieman korkealentoista, mutta eikö unelmien kuulukin olla?

Suhteet Ajattelin tänään