Päivä kerrallaan

Rakkauden loppuminen on kamala fiilis.
Kamalammaksi sen tekee se, että toinen on päätöksensä tehnyt ajat sitten ja vain pudottaa pommin toisen syliin. Jättäjän rooli on aina helpompi.

Isompi ongelma on kuitenkin se, että jotakin on jäänyt kertomatta.
Matkalla ei ole oltu rehellisiä. Itsekkyys satuttaa vielä lisää.

Maailmassa on kuitenkin paljon ihania asioita, jotka olen onneksi nähnyt koko ajan.
Ne ovat nyt entistö tärkeämpiä. Ystävät. Läheiset. Harrastukset. Kirjat.

Olen älyttömän onnellinen siitä, etten muuttanut miehen kanssa yhteen tai siitä, että olen pitänyt tiukasti kiinni ystävistäni.
Kahdeksas aistini (niiden kuudennen ja seitsemännen lisäksi) myös aiheuttaa sen, että epäilen kuulevani jotakin itseeni ja suhteeseen liittyvää (vähemmän mukavaa) vielä myöhemmin.

”Sä saat puhua pahaa ihmisestä, joka on käyttäytynyt noin. Ei siinä ole mitään hävettävää. Sun kuuluu olla kiukkuinen. Besides, sä et ole puhunut pahaa siitä ihmisestä vaan sen käytöksestä.”

Kaveri käski rynnätä Tinderiin. Hyi saatana. Lisää lieroja miehiä. Mä lähden töihin ja matkalle. Enkä luota kehenkään pitkään, pitkään aikaan.