Syyllinen kunnes toisin todistetaan

Syyllisyys.
Yksi maailman ikävimmistä tunteista.

Olen pohtinut koko ikäni, miksi tunnen oloni niin helposti syylliseksi.
Ihmiseksi, joka tekee niin usein asiat väärällä tavalla.
Ihmiseksi, jolle on niin helppo todeta pikkuilkeästi ja purkaa samalla omaa pahaa oloaan.
Samaan aikaan tiedän, etten ole tehnyt mitään väärin, vain omalla tavallani.
Ja silti se kurkkii olkapään yli.
Syyllisyys.

Kodin perua oleva luterilainen työmoraali ja pyrkimys kunnollisuuteen on monessa mielessä tuska ja siunaus. Karavaani kulkee läpi lumivallien, hiekkamyrskyn ja virtaavien jokien. Kulkukoirat räksyttävät nilkoissa, niiden pitää vain antaa räksyttää ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se ehkä se ongelma onkin. Toinen opetus kun on se, että antaa juoruakkojen juoruilla, mihinkään juoruporukkaan ei koskaan kannata liittyä. Kun halveksii kaikenlaisia kuppikuntia eikä jaksa pelailla mitään officen ihmissuhdepelejä, pää paljosta osattomaksi. Samalla tosin altistaa itsensä arvostelulle, kun ei tee asioita ihan tietyn kaavan mukaan. Vaikka moni asia valuu harteilta kuin vesi hanhen selästä, pienet hippuset tarttuvat kiinni höyheniin ja aiheuttavat takkuja.

Minä en ole mikään älykäs poikkeusyksilö, supersuorittaja, mallityöntekijä tai kaiken hyveellisyyden ruumiillistuma – en myöskään mikään uhri, kiusattu tai nurkkaan ajettu. Olen ihan tavallinen oman alani ammattilainen, joka tekee parhaansa eikä jätä töitään toisille. Silti jonosta erottuminen on jännä ilmiö. Samaten se, ettei koskaan tunne tekevänsä työtään tarpeeksi hyvin. Omalla vastuualueellani kun ihan oikeasti juuri mikään ei ole tarpeeksi. Ottaisin minä tahansa päivänä kymmenen vuotta ikää lisää, jos se tarkoittaisi kymmentä vuotta kokemusta lisää. Huoli omasta riittävyydestä aiheuttaa myös sitä pirullista syyllisyyttä, jonka kyllä tiedostaa varsin naurettavaksi, mutta ns.tilaneen ollessa päällä järki jää ties minne. Sitä hokee itselleen, että tee parhaasi, sen on pakko riittää. Kunpa sen muistaisi uskoa.

Syyllistäminen on typerää vallankäyttöä, joka kertoo enemmän syyllistäjästä kuin kohteesta. Jos peiliin katsominen sattuu liikaa, kannattaa lähteä lenkille talsimaan mieli hyväksi. Ei tarvitse purkaa pahaa oloaan jollakin verukkeella toiseen ihmiseen. Tefloniinkin kun jää jälkiä.