”Tell me all your secrets…”

Istuin aamun junassa väsyneenä ja omissa ajatuksissani. Yritin parhaani mukaan keskittyä kirjaani, mutta se ei oikein onnistunut. Luovutin ja napsautin Spotifyin soimaan randomisti peittämään takana olevien nuorten naisten riitelyltä haiskahtanutta sananvaihtoa.

Täydellinen bilemusa aamussa on hieman kaksiteräinen miekka.Parhaimmillaan sitä lähes jammailee kohti duunia, pahimmillaan potee aitoa metsäsuomalaisahistusta siitä, ettei olekaan tanssimassa klubin hämärässä. Tällä kertaa olikin kyse hieman nolommasta jutusta ja muistoista… Hekumallisesta soundista, provosoivista sanoituksista ja värikkäistä muistoista.

Nousin junasta ja napsautin biisin soimaan uudestaan. Astelin töihin ajatuksissani ja huomasin vasta duunin ovella kolmen duunikaverin kävelleen perässäni. ”Sä kävelet kyllä kuin pantteri noissa koroissasikin”, huomautti heistä yksi. Katsoin häntä hölmistyneenä ja kohautin olkiani.

Rehellisesti sanottuna tuon musan tahdissa kuka tahansa kävelisi kuin pantteri. Pehmein tassuin, joustavasti liukuen, lantio keinuen. Tuli taas ikävä tanssitunneille, tarve saada kroppaa auki liikkumalla, tarve oppia uutta.

Nyt tanssin kuulokkeet päässä pitkin pientä huonettani. Tätä tarvitsisi tehdä useammin.
”Tell me all your secrets…”