Wonderwoman – hell, no…

Minä olen tylsä suomalainen nainen, joka ei huvittele tarpeeksi, ei ole tarpeeksi luova eikä rohkea.
Minä olen hillitön ja yli-ikäinen menomimmi, joka kiroilee yhtä paljon kuin teinit eikä ole tajunnut vanheta arvokkaasti.
Minä teen liikaa töitä, jotka joku muukin voisi tehdä.
Minä en koskaan tee tarpeeksi – ja kurssi ajatusten lukemisestakin on suorittamatta.

*

Vihaan itseäni usein siitä, että tavoittelen mahdotonta ideaalia, johon meitä naisia pyritään pakottamaan.
Pitää olla nuori. (En ole.)
Pitää olla kaunis. (En ole koskaan ollut.)
Pitää olla hoikka. (En ole koskaan ollut tarpeeksi hoikka.)
Pitää olla hyväkuntoinen. (Mutta pitää olla hoikka myös ollakseen hyväkuntoinen.)
Pitää olla huoliteltu. (Ei liian meikattu.)
Pitää olla luonnollinen. (Jonkin verran nyt ehostusta tarvitaan.)
Pitää olla älykäs. (Sitä tässä ollaan, mutta ei silleen älykäs, että mies huomaa naisen olevan itseään älykkäämpi.)
Pitää olla vanha. (Sitäkään ei saa näyttää liikaa.)
Pitää tehdä paljon töitä. (Mutta ei liikaa.)
Pitää osata säädellä työmääräänsä. (Mutta töille ei saa sanoa ei.)
Pitää..
Pitää…
Pitää…

Mä en jaksa.

* 

Olen tavallisen erikoinen tai erikoisen tavallinen.
Olen kuulemma persoonallisen näköinen.
En valehtele ikääni.
Olen kuulemma usein kiva.
Minulla on hauska nauru.
Olen tehokas.
En valita herkästi.
Olen luotettava.
Elän terveellisesti.
Kannan huolta muista.
Osaan nauttia elämän pienistä iloista.
Olen terve.
Minulla on ystäviä ja läheisiä, joihin on hyvä suhde.
Teen työtä, jolla on merkitys.
Pyrin elämään ekologisesti.

Miksi tämä unohtuu aina, kun saa taas kuulla, ettei ole tarpeeksi? Miksi ei vain totea kylmän viileästi vian olevan syyttäjän päässä, niittaa pönttöpäätä asiallisen viileästi ja poistu paikalta? Pitäisi varmaan taas kokeilla.