Tätikin taitaa vähitellen aikuistua. Huomasin eilen arvostavani yläasteella vihaamiani toppakenkiä. Nyt katson ikkunasta ulos ja totean, että tänään taitaa olla hyvä päivä arvostaa sitä kuuluisaa kerrospukeutumista. Ja pipoa, hanskoja ja toppatakkia, joka peittää navan, vaikka nostaisikin kädet ylös. Voi sitä pientä Irmaa, joka halveksi näitä kaikkia yläasteella ja paleli välitunneilla.
ja tuo mukanaan suklaarasian JA muffinseja.
Vuoden vaihtumisen jälkeen joka paikka tuntuu pursuavan laihdutus- ja treenivinkkejä. Samalla tuntuu, että normaaliksi ulkonäöksi katsotaan nykyään vähintään bikini fitness -tasoinen kroppa. Missä on se oikea hyvinvointi ja normaalin kropan tavoittelu? Ihmiset asettavat lisäksi itselleen hirveitä paineita, että nyt lähtee uusi vuosi käyntiin ja se tarkoittaa ehdotonta pitäytymistä uudenvuoden lupauksissa.
Täydellisyyden tavoittelu luo kuitenkin hirveän monta mahdollisuutta epäonnistua ja sen yhden epäonnistumisen jälkeen tulee helposti heitettyä hanskat tiskiin kokonaan. Joten sen sijaan, että tekisin niitä kuuluisia uudenvuoden lupauksia, päätinkin eilen illalla, että minulla on vain uudenvuoden pyrkimyksiä. Elämä saa rauhassa luvata minulle, vaikka kuun taivaalta, minä vain pyrin asioihin. Ja, jotta saadaan tämänkin postauksen ympyrä sulkeutumaan, pyrkimykseni tänä vuonna on (tietenkin) vähentää herkuttelua, mutta toinen pyrkimykseni on olla onnellisempi, joten en todellakaan heitä eilen saamiani herkkuja pois, vaan taidan syödä niitä aamupalaksi. Onnellisena 🙂