Nunnakausi

Hetken aikaa harkitsin jo tinderin lataamista taas. Kunnes tajusin, että ei jaksa. Ei jaksa selailla, tiedän että tämän alueen tarjonta ei paljon säväytä. Ei itseasiassa jaksa mitään ihmissuhdesotkuja tai draamaa. Haluan tasapainoa ja seesteisyyttä. Nunnakausi alkakoon.

Tammikuu tosin on sellaista aikaa, että nunnakausi olisi varmaan edessä vaikken sitä edes tahtoisi, mutta sovitaan nyt että tämä on täysin oma valintani.

 

Työ ja raha Opiskelu

Lisää lupauksia?

Suunnitelmissa oli tietenkin hurjasti mahtipontisia lupauksia uudelle vuodelle. Kuinka olisin parempi ja ahkerampi ihminen. Viime vuonna tein hurjan kasan lupauksia sillä ajatuksella, että edes yksi toteutuisi. Nyt en uskalla edes katsoa sitä listaa, kuinka masentavaa olisi huomata ettei yksikään toteutunut. Niinpä päätin, että tänä vuonna en varsinaisesti lupaa mitään. Joka vuosi olen jotain luvannut, eikä se ole juuri mihinkään johtanut. Joten tänä vuonna, lupaa sinä elämä minulle jotain. Jään odottamaan.

 

 

Hyi kamala youtube-upotus, joka ei edes suostunut pienentymään, mutta vaihtoehtoja ei ollut kun spotify ei suostunut yhteistyöhön.

 

Suhteet Oma elämä